Pirkanmaan Jätehuolto noutaa joulukuusen kotipihasta, kun kuusen laittaa biojäteastian lähettyville viimeistään ensi viikon perjantaina.
”Kuusia ei pidä pakata jätesäkkiin, koska ne hyödynnetään biokaasun tuotannossa Nokialla sijaitsevassa biolaitoksessamme Biomyllyssä. Kuuset murskataan tukiaineeksi, jota sekoitetaan vähitellen laitoksessa käsiteltävän biojätteen joukkoon”, kertoo tekninen päällikkö Timo Varsala Pirkanmaan Jätehuollon tiedotteessa.
Kuusen voi myös laittaa sekajäteastian viereen. Sekajätteenä kerätyt kuuset päätyvät Tammervoiman hyötyvoimalaan, joka tuottaa kaukolämpöä pirkanmaalaisiin koteihin.
Kuusia ei pidä viedä jätekatoksen sisälle tai jäteastioiden eteen, koska silloin ne haittaavat jäteastioiden tyhjentämistä. Hyvä paikka on esimerkiksi jätekatoksen sivu tai pääty.
”Joulukuusen voi myös viedä maksutta Koukkujärven tai Tarastenjärven jätekeskukseen”, Varsala lisää.
Kuusi otetaan jäteauton kyytiin alkuvuoden aikana kuntakohtaisella lisäjätteen hinnalla. Kuusikeräyksen hinnat osoitteessa näet täältä.