KUKKA-ASETELMIA ja valööriharjoituksia. Niistä 30 vuotta tatuointeja tehnyt Jakke Eriksson ei peruskoulussa innostunut.
”Vieläkään en tiedä, mikä se valööri on, mutta varmaan jotakin tosi hienoa. Minä olen sen sijaan piirrellyt pääkalloja, kaiken maailman iljetyksiä ja kauheuksia”, Eriksson hymyilee ja näyttää vasempaan käsivarteensa tehtyä kuvaa. ”Osa jengistä näistä tykkää, mikä on tietysti hieno homma.”
Tatuointien tekeminen alkoi hänellä yksinkertaisesta syystä.
”Iho oli niin tylsä, ei ollut kuin yhtä väriä. Ja piti tietysti olla cool, kenelläkään muulla ei tatuointeja ollut.”
Eriksson tilasi tatuointivälineet ja alkoi harjoitella tatuointien tekemistä omaan ihoonsa, appelsiineihin ja siannahkoihin.
”Ne alkuaikojen tatuoinnit on kyllä peitetty jo ajat sitten. Ne olivat ihan hirveitä. Enkä minä paljon siannahkoihin ja appelsiineihinkaan harjoitellut. Taisin syödä ne appelsiinit.”
Tatuointien tekeminen kuitenkin jatkui ystävien pyynnöstä ja pikku hiljaa taidot karttuivat. Elääkseen Eriksson teki muita töitä, kunnes hän yllättäen jäi työttömäksi. Silloin syntyi ajatus oman toiminimen perustamisesta ja tatuointien tekemisestä ammatiksi.
Kaikenlaisia maksuja juoksee koko ajan, on rajoituksia ja veroja, miten nyt vain pystytään yrittäjien ammattia mahdollisimman paljon hankaloittamaan. Jos joku sanoo, että voi kun se yrittäminen on niin hienoa, niin ei ole.
Jakke Eriksson
”Tatuointien ottamisestakin oli tullut boomi ja päätin katsoa muutaman vuoden, pärjäisinkö. Myin moottoripyöräni pois, mistä sain pääoman Wild West Tattoo -nimistä yritystäni varten. Muutama taitava alan kaveri opetti minulle alaa, mistä olen heille hirveän kiitollinen. Nyt olen toiminut yrittäjänä jo neljännesvuosisadan.”
Liiketila löytyi Killosta Pirkkalasta.
YRITTÄMINEN on Erikssonin mukaan Suomessa kaiken kaikkiaan kurjaa.
”Kaikenlaisia maksuja juoksee koko ajan, on rajoituksia ja veroja, miten nyt vain pystytään yrittäjien ammattia mahdollisimman paljon hankaloittamaan. Jos joku sanoo, että voi kun se yrittäminen on niin hienoa, niin ei ole.”
”Väitetään, että saat itse päättää vapaa-aikasi. No sitähän on aina töissä. Sitten sanotaan, että saat tehdä, mitä ikinä itse tykkäät. No etpäs saa. Jotkut ovat sitäkin mieltä, että kaikki on yhtä juhlaa ja yrittäjä kieriskelee kolikoissa. Eipä ole kolikoitakaan näkynyt.”
”Mutta aika paljon erilaisia laskuja tulee, että niissä voi kyllä kieriskellä”, Eriksson virnistää. ”Mutta kun yrittäjäksi on ryhdytty, tällä linjalla jatketaan. Valitetaan ja yritetään.”
HYVÄ Eriksson kuitenkin on työssään. Naapurikunnissakin hänet tunnetaan taitavana tatuoijana, joka ymmärtää puolesta sanasta, mitä toinen tahtoo.
Ihmisten kanssa jutustelu ja kahvin juominen on työn paras puoli, josta hän nauttii vuodesta toiseen.
Yllättävää kyllä, asiakkaista suurempi osa on naisia kuin miehiä.
”Naiset ottavat muisto- ja korutatuointeja tai haluavat, että joitakin asioita kehossa korostetaan. Joitakin kohtia myös peitetään, kuten vaikkapa arpia.”
Eriksson ei puutu siihen, millaisen tatuoinnin asiakas haluaa ottaa – tietyin rajoituksin.
”Minä en ole oikea henkilö heitä arvostelemaan. Jos luonnokseni ja piirrokseni halutusta aiheesta kelpaavat, niin hyvä. Jos eivät, sitten tehdään uusi malli.”
Suosituimmat tatuointipaikat ovat pohkeet, olkapäät, käsivarret ja lapaluut.
”Sitten on niitä rohkeampia, jotka ottavat tatuointeja vähän pahempiin paikkoihin, esimerkiksi kurkun alueelle, genitaaleihin ja taipeisiin. Niille alueille voi tatuoinnin ottaminen jo tuntua aika lailla.”
Entä jännittääkö tatuoinnin tekeminen koskaan? Ovathan tatuoinnit asiakkaan iholla ikuisesti.
”Ei se jännitä. Tätä on jo niin kauan hierottu. Asiakkaan kanssa puhutaan asiat moneen kertaan läpi, tehdään tarvittavia malleja ja niihin muutoksia. Ei, ei tatuoinnin tekeminen enää jännitä, mutta jännää on ja kivaa.”
TATUOINTILIIKKEENSÄ Eriksson on sisustanut juuri sellaiseksi kuin tahtoo, muiden mielipiteistä välittämättä.
”Täältä löytyy pääkalloja, festivaaleilta ostettu Tom of Finland -hattu, Kiinasta ystävän tuoma onnenkissa ja kaikenlaisia outoja sisustuselementtejä. Keikoilla tykkään käydä ja sieltäkin tarttuu mukaan kaikenlaista.”
Eriksson tuntee henkilökohtaisesti monia muusikkoja, jotka hekin ovat tuoneet tullessaan monenlaista, mistä arvelevat hänen pitävän.
”Tai sitten he ovat vain halunneet päästä roinastaan eroon. Turmion Kätilöistä tykkään paljon, heistä varmaan jokainen on kuullut minulta kyllästymiseen asti. Ukot ovat tuttuja vuosien ajalta.”
Sen kummempia ammatillisia tulevaisuudenhaaveita Erikssonilla ei ole. Sen sijaan hän toivoo vielä joku päivä rakentavansa omavaraisen kesämökin maaseudulle, jossa lähimmät naapurit ovat kilometrin päässä.
”Siellä voisi saunasta tulla pihalle alasti ja ammuskella savikiekkoja kenenkään siitä häiriintymättä.”
