Pirkkalan Normalin avajaispäivä selvisi

Aiemmin myymälän avautumisen kerrottiin viivästyvän.

Suosittu halpakauppaketju Normal avaa myymälän kauppakeskus Veskaan. Kaupan kyltit ovat jo kauppakeskuksen seinällä.
HALPAKAUPPAKETJU Normalin Pirkkalan-myymälän avajaispäivä on nyt selvillä.

Uusi myymälä avautuu kauppakeskus Veskassa ensi viikon keskiviikkona 14. toukokuuta.

Kauppakeskus Veska tiedotti asiasta tällä viikolla sosiaalisessa mediassa, ja avajaispäivä vahvistetaan myös Normalin verkkosivuilla.

Reilut kaksi viikkoa sitten Normalin maajohtaja Johanna Valli kertoi Pirkkalaiselle, että liike ei ollut avautumassa vielä muutamaan viikkoon. Syynä oli se, että rakentamisen aloitus oli viivästymässä suunnitellusta aikataulusta.

Nyt Valli sanoo, että myymälä päästään sittenkin avaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

”Tämä on alkuperäinen aikataulu, joten ei tullutkaan mitään viivästyksiä kuten hieman aikaa sitten luultiin”, hän kertoo sähköpostitse.

Lue myös: ”Muutama pieni mutka tullut matkan varrella” – Pirkkalan Normalin aukeamista saadaan vielä odotella

Lue myös: Suosittu halpakauppa Normal aukeaa Pirkkalassa – tällainen on avaamisen aikataulu

Juttua muokattu 8.5. klo 17.10: Lisätty Johanna Vallin kommentti alkuperäisessä aikataulussa pysymisestä.