Pirkkain salibandymiehillä käsillä ratkaisun hetket – Pirkkalassa pelattavassa ottelussa kovat panokset

Divarinousijan kohtalo ratkaistaan tämän viikon perjantaina vapaa-aikakeskuksella.

PIRKAT pelaa kauden 2024-25 viimeisen ottelunsa miesten salibandyssä tämän viikon perjantaina.

Tämä varmistui viikonloppuna, kun Pirkat ensin lauantaina voitti Loviisan Torin 10-3 divarikarsinnoissa, mutta hävisi sunnuntaina vieraissa 4-6.

Näin nousija divariin ratkaistaan perjantaina klo 17 alkavassa ottelussa. Ratkaisuottelu pelataan Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella.

Päävalmentaja Jari Nyströmin mielestä Tor pelasi alle tasonsa lauantaina.

”Vastassa ei ollut se joukkue mitä odotettiin. Sunnuntaina oli. Saimme Loviisassa aikaan kiriä, mutta ei riittänyt”, Nyström sanoi.

Matias Vaajala oli kotiottelussa tehokkain kolmella maalilla. Sunnuntaina Tor johti kahden erän jälkeen 4-0. Pirkat teki kolme seuraavaa maalia, mutta edes tasoihin joukkue ei noussut.