MIKSI ja missä tilanteessa tavallista arkea viettäneestä ihmisestä tulee tappaja?
Kiinnostava ja synkkä kysymys tänä päivänä Venäjän raa´an hyökkäyssodan tapahtumien takia.
Pirkkalalainen tietokirjailija Tapio Kangasniemi pohtii kysymystä tuoreessa teoksessaan ”Tappajan muotokuva, Heikki Kaljunen ja muutama muu”.
Päähenkilö Kaljunen oli vuoden 1918 sisällissodassa kymmenissä teloituksissa ja surmissa mukana ollut punapäällikkö.
Kangasniemen mukaan sodan Karjalan rintamalla toimineen Kaljusen tilillä oli ainakin 14 itse ampumalla tehtyä teloitusta.
Sosiaalipsykologina Kangasniemi sanoo halunneensa porautua tappajan pään sisälle.
”Löysin peruslahjakkaan jonkin verran koulukiusatun adhd-tyypin, jolle tulee tällaisen kehityksen mahdollistava tilanne eteen. Voi olla pienestä kiinni, mihin oksalle tällainen ihminen sattuu tipahtamaan”, Kangasniemi toteaa.
Kaljunen oli töissä kirjapainossa Sortavalassa ja koulukseltaan myös satulaseppä. Alkoi ensimmäinen maailmansota, jonka tapahtumia Kaljunen näki Pietarissa 1917 ja radikalisoitui.
”Hän oli harkinnut myös jääkäriksi ryhtymistä”, Kangasniemi toteaa sattumanvaraisuudesta. Sen sijaan Kaljunen liittyi punaisiin ja alkoi vastata Viipurin ja Pietarin välisen rautatien alueen valvomisesta punaisten riveissä.
Kangasniemen mukaan ihmisellä on halu olla jotain, tehdä jotain merkittävää elämässään. Vaikeuksia tulee, kun ihminen syrjäytyy ja katkeroituu. Kangasniemellä on kirjansa pohjana teoria ihmistyypistä, jolla on riski ajautua tuossa tilanteessa pahoihin tekoihin.
”Tässä ollaan tosissaan, älkää naurako mulle. Aika monella on jotain tuollaista tekojensa pontimena”, Kangasniemi miettii.
Kangasniemi on tilastoinut, että Kaljusen tilillä on yhteensä yli 30 surmaa, joista 14 hän teki itse. Kaljunen oli aktiivinen ”puhdistaja” Karjalan kannaksella. Hän otti kiinni ”sabotöörejä” ja teloitti tai teloitutti lukuisia ihmisiä.
Kaljunen asemoi itsensä punaisten itäisen rintaman päälliköksi. Häntä kutsuttiin niin pyöveliksi kuin ”kenraali Kaljuseksi”, vaikkei hänellä sellaista statusta oikeasti ollut.
KANGASNIEMI siteeraa kirjassaan aikalaisten muistelusta eräästä Kaljusen surmatyöstä. Saman kuulustelun yhteydessä hän ampui useamman henkilön.
Kun kapteeni oli viety ulos, kääntyi Kaljunen 18-vuotiaaseen ylioppilasnuorukaiseen… ”Sinulla ei ole armon toivoakaan, sillä sinusta on ilmoitettu, että olet kaikkein pahimpia lahtaripäälliköitä”. Siihen vastasi syytetty kiihkeästi: ”Luulot eivät ole tiedon arvoisia. Todistakaa laillisessa oikeuden istunnossa kelvollisten todistajien läsnä ollessa minut syylliseksi ja tuomitkaa sitten” (). ”Sillä ehdolla saat pitää henkesi, että luettelet suojeluskuntaan kuuluvat henkilöt ja heidän johtajansa”, totesi Kaljunen.
Ylioppilaan lanko tuli väliin ja pyysi tälle armoa, turhaan.
Kaljunen oli taas joutunut mielipuolisen raivon valtaan… Tuskin oli liikemies ennättänyt lopettaa, kun hän raivosta kiroten ampui, ja nuori ylioppilas kaatui tuskasta huudahtaen ja vaikeni sitten…
Kangasniemi ei kuitenkaan päädy kirjassaan siihen, että Kaljunen olisi ollut ”raivohullu”. Hän oli toimissaan ja myös siviilitöissään tunnettu hyvinkin järkiperäisenä. Kaljunen halusi toteuttaa aatettaan kiihkeästi. Säyseys ja kiivaus on vaihdellut tilanteen mukaan.
Epäluuloinen Kaljunen oli ja Kangasniemi arvelee nuoruuden kiusaamiskokemusten välillä ottaneen vallan. Hän päättelee, että jos nykydiagnoosein ilmaistaan, niin Kaljusella saattoi hyvinkin olla sekamuotoinen persoonallisuuden häiriö, joka painottuu narsismiin. Psykopaatinkin piirteitä löytyi aika paljon.
Aikalaiset kuvailivat Kaljusen olleen ”vähän hei hei” tai ”täysi hullu”. Osa aikalaisista piti Kaljusta oikein ystävällisenä ja hienona persoonana, minkä vaikutelman narsisti usein saattaa saada luotua.
Osa taas ei löytänyt tarpeeksi sanoja kuvaamaan hänen pahuuttaan.
KANGASNIEMI sanoo, että Kaljusen tyylisen narsistin kehityskulku elämässä riippuu siitä, mitkä ovat hänen lähtökohtansa elämässä ja mihin tilanteisiin hän joutuu. Narsistista voi tulla myös ”menestyjä”.
”Narsistin yksi piirre on, että hän ei juuri kykene tuntemaan myötätuntoa”, Kangasniemi sanoo ja sanoo niin Yhdysvaltain Donald Trumpissa kuin Venäjän Vladimir Putinissa olevan selviä narsistin piirteitä.
KEN miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukkuu, sanotaan.
”Kaljunen muutti sodan jälkeen Moskovaan, jossa hän toimi yrittäjänä omistaen urheiluvälinetehtaan. Hän selvisi Stalinin vainoissa pitkään, osin koska Leninin vaimo toimi hänen suojelijanaan. Vuonna 1938 Kaljunen katosi, eikä hänen kohtalostaan ole mitään tietoa.”
Kangasniemi kuvaa tutkivaa otettaan poikkitieteelliseksi. Hän on julkaissut kymmeniä tutkimuksia ja teoksia, jotka käsittelevät muiden muassa historiaa, teologiaa ja omaa sukuhistoriaa. Näytelmiäkin on syntynyt neljä.
Kaljusen tapaukseen hän törmäsi tutkittuaan äitinsä isän vaiheita Kämärällä ja Viipurin seudulla, missä Kaljunen samaan aikaan teki tuhojaan.
Tappajan muotokuva, Heikki Kaljunen ja muutama muu. Ay Charis ja Eleos. 317 s. Kirjaa voi kysyä tekijältä tapio.kangasniemi@soteria.fi
