TYÖHÖNI kuuluu myös kriisipäivystystä. Käytännössä päivystys toteutuu siten, että kiirevastaanotolta soitetaan minulle ja annetaan kriisiapua tarvitsevan henkilön tiedot. Useimmiten kyseessä on läheisen kuolema tai jokin muu äkillinen, järkyttävä tapahtuma.
Saatuani tiedot otan yhteyttä kyseiseen henkilöön ja sovin kriisi-istunnon eli tapaamisen. Tapaamisia on yhdestä kolmeen ja niissä on aina kaksi kriisityöntekijää. Tapaamisissa käydään läpi mitä on tapahtunut, millaisia tunteita tapahtunut herätti ja niin edelleen. Useimmiten on niin, etten viimeisen tapaamisen jälkeen kuule istunnossa olleesta tai olleista mitään. En siis tiedä, oliko istunnoista apua. Joskus on kuitenkin käynyt toisin.
Tapasin toissa vuonna kolmessa istunnossa henkilön, jonka puoliso oli menehtynyt täysin yllättäen. Ensimmäisessä tapaamisessa henkilö oli luonnollisesti hyvin järkyttynyt ja sokissa. Hän mietti miten jatkaa eteenpäin, voiko hän enää asua tutussa kodissaan, miten asiat järjestyvät. Vajaa vuosi viimeisen istunnon jälkeen tapasin kyseisen henkilön sattumalta. Hän tuli kertomaan, mitä hänelle kuuluu. Sain ilokseni tietää, että hän oli päässyt yli vaikeasta tilanteesta. Suru oli toki edelleen läsnä. Hän oli päättänyt lähteä ulkomaanmatkalle paikkaan, jossa hän oli usein käynyt puolisonsa kanssa. Parin kuukauden päästä tapasin hänet vielä uudestaan ja hän kertoi, miten hyvä matka hänellä oli ollut.
Nämä kohtaamiset ja keskustelut osoittivat minulle, että työlläni on merkitystä. Sitä ei vain aina työn kiireissä huomaa ellei joku sitä sanoita.
Muistathan sinäkin, että teoillasi voi olla tärkeä merkitys.
