ja pihamaa on tyyni, hiljainen.
Sen kellot, vuosia jo soineet, kumajaa,
vieden kutsun lempeän yli tienoon sen.
Aamu sunnuntain kun jälleen koittaa
ja kuuluu kumina kellojen,
silloin askeleet meidät kuljettaa, johtaa saa,
johtaa kirkon pihaan ja sisään ovesta sen.
Siellä saliin istutaan hiljaa,
Isä Meidän yhdessä lausutaan,
kuullaan lohdun sanoja ja rauhoitutaan, rukoillaan,
sekä sävelin hartain lauletaan, veisataan.
Kotikirkkoamme nyt vielä muistellen,
nousee Luojalle kiitos niin lämmin,
se nousee kautta rukousten hiljaisten,
ja se nousee laulaen, virren sävelin!
Petri Kähkönen
