Pirkkalan demareilta lisää nimiä kuntavaaleihin – Ville Merinen harkitsee ehdokkuutta

Kansanedustaja Ville Merinen harkitsee kuntavaaleihin lähtemistä, kertoo Pirkkalan demarit.

Kansanedustaja Ville Merinen, pormestariehdokas Taru Tolvanen ja kuntavaaliehdokas Eeva Uskali ottivat selfien demarien glögitilaisuudessa Suupantorilla lauantaina.
PIRKKALAN demarit nimesi seitsemän uutta ehdokasta ensi kevään kuntavaaleihin. Tällä hetkellä SDP:llä on Pirkkalasta julkistettuna yhteensä 30 ehdokasta.

Pirkkalan demarit kertoo tiedotteessaan, että myös pirkkalalainen kansanedustaja Ville Merinen harkitsee ehdokkuutta kuntavaaleissa. Merinen on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka ei ole ollut aiemmin mukana kunnallispolitiikassa.

Kuntavaalit käydään huhtikuussa samana päivänä aluevaalien kanssa.

SDP:n kuntavaaliehdokkaita

Uudet julkistetut
Grönholm Tiina
, HTM, Kurikka
Hämäläinen Jere, opiskelija, Niemenmaa
Koivisto Kirsi, myyjä, myymäläpäällikkö, Kyösti
Mäkelä Eetu, työtön, Kurikka
Nenonen Pirjo, taksinkuljettaja, ruokapalvelutyöntekijä, Kyösti
Palojoki Nelli, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Lepomoisio
Touru Hannu, hyvinvointilaiteasentaja, Loukonlahti

Aiemmin julkistetut
Ahonen Taavi
, vastuumyyjä, Suuppa
Koskinen Jussi, kiinteistömestari, eläkeläinen, Haikka
Litmanen Merja, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Vähäjärvi
Mattila Juha-Pekka, palvelupäällikkö, Heikkilä
Ranki Pirkko, lääkäri, eläkeläinen, Vähäjärvi
Uskali Eeva, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Loukonlahti
Vainio Tapani, rehtori, eläkeläinen, Suuppa
Haapanen Nea-Maria, päiväkodin johtaja, Solja
Aunela Ahto, toiminnanjohtaja, eläkeläinen, Pere
Hoffrén Eelis, sosionomi, Vähäjärvi
Järvinen Arto, tapahtumateknikko, Loukonlahti
Kuhlman Niina, toiminnanjohtaja, Loukonlahti
Suokas Sari, lähihoitaja, luottamusmies, Pakkalankulma
Tolvanen Taru, team leader, MBA (YAMK), Toivio
Saari Katja, varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, Loukonlahti
Väkiparta Petteri, sosionomi (YAMK), lehtori, Kurikka
Jääskeläinen Lea, eläkeläinen, Kyösti
Lahti Tero (sit.), työteknikko, Partola
Ruusunoksa Marja, kokki, Tommila
Pirkola Lasse, eläkeläinen, Heikkilä
Mattila Tanja, tehdastyöntekijä, Suuppa
Al-Ali Rahim, koneenasentaja, Kyösti

Lue lisää Pirkkalaisen kuntavaalijuttuja täältä.