Soukonlahden rakentaja saa lisäaikaa – ”Asunnoille on esiintynyt kiinnostusta, mutta…”

Rajasalmen sillan lähellä Soukonlahdessa rakennetaan Mangrove Oy:n toimesta alueen kahta ensimmäistä kerrostaloa. Yhtiö sai nyt Pirkkalan kunnalta luvan lykätä samaan kortteliin tulevan kolmannen talon aloitusta.
PIRKKALAN kunnanhallitus on myöntänyt lisäaikaa Soukonlahteen suunnitellun kerrostalon rakentajalle Mangrove Oy:lle. Rakentaminen on aloitettava viimeistään 30. kesäkuuta ensi vuonna.

Kohde sijaitsee osoitteessa Linnanpiha 15. Tontille on tarkoituksena rakentaa vapaarahoitteista asuntotuotantoa.

Saman korttelin viereisillä tonteilla on tällä hetkellä rakenteilla vuokra- ja asumisoikeusasuntoja Mangrove Oy:n toimesta.

Yhtiö perustelee lykkäyspyyntöään vapaarahoitteisen asuntotuotannon heikolla kysynnällä. Asunnoille on Mangroven mukaan esiintynyt kiinnostusta, mutta lopullinen investointipäätös edellyttää asuntomarkkinoiden elpymistä normaalille tasolle.

Aiemmin Mangrove Oy pyysi kunnalta lupaa muuttaa kohde ara-rahoitetuksi, mutta kunta ei suostunut anomukseen.