Näitä kaikkia olen todistanut viimeiset kolme ja puoli vuotta, kun olen yrittänyt rakennuttaa viisihenkiselle perheellemme taloa Killoon Pirkantielle.
Isoisäni, Killon entinen kauppias Toivo Salonen kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, miten ala-arvoisesti Pirkkalan kunta on killolaisia kohdellut yrittäessään surkealla tavalla päivittää alueen asemakaavaa. Meitä on kohdeltu rakennusprojektimme aikana kuin lainsuojattomia, ja käytännössä omaisuutemme onkin ollut yli kolme vuotta kunnan takavarikossa ilman mahdollisuutta käyttää kiinteistöä siihen ostettuun tarkoitukseen eli asumiseen.
Yksikään kaavaprosessiin osallistunut taho ei voi sanoa onnistuneensa roolissaan. Valittajiksi ja hankaliksi asukkaiksi virkamiesten leimaamat killolaisetkaan eivät toki kaikissa puheenvuoroissaan ole olleet täysin tahdikkaita, mutta virkamiesten ja luottamushenkilöiden 5,5 vuotta tähdittämää näytelmää ei voi kuvata muuta kuin totaaliseksi fiaskoksi.
Kiistakapulaksi nousseita rakennusoikeuksia onkin kaavassa nostettu keinotekoisesti kikkailen, sillä yhtä isolle perheelle soveltuvaa esimerkiksi 200 neliömetrin asuinrakennusta ei saa kuitenkaan kahden asuinrakennuksen sijaan maan päälle tuhannen neliön tontille rakentaa.
Näytelmää seuratessani on jäänyt epäselväksi se, kuka kuntaamme johtaa. Kunnassa ei ole selvästi yhtenäistä tai kollektiivista näkemystä ja visiota kaavoitukseen sekä rakentamiseen liittyvissä asioissa. Epäselväksi ei ole jäänyt puolestaan se, kuka päättää kunnan kaavoituksesta. Jotain on Pirkkalan kuntademokratiassa ja kunnan johtamisjärjestelmässä vialla, kun yksittäiset henkilöt pystyvät estämään yli viisi vuotta omakotitalon rakentamisen omakotitaloalueelle.
Poikkeuksellista on ollut havaita myös se luottamuksen puute, joka vallitsee kunnan kaavoituksen ja luottamushenkilöiden välillä. Yhteistyö ei toimi ja kärsijäksi ovat joutuneet Killon asukkaat.
Oma mielenkiintoinen sivujuonteensa tässä arvottomassa näytelmässä on ollut Tampereen kaupungin museotyöntekijöiden eli maakuntamuseon rooli. Tämä määräaikaisella valtion mandaatilla toimiva taho on tehnyt kaikkensa vaikuttaakseen kunnan toimivallassa olevien kaavoitusasioiden sisältöön. Meidän perheemme maakuntamuseo vei hallinto-oikeuteen, kun halusimme purkaa tontiltamme homehtuneen talon uuden tieltä.
Kiista Killon asemakaavasta toki jatkanee elämäänsä vielä valtuustokäsittelyn jälkeenkin valitusprosessien muodossa.
Kari Kunnas
Pirkkala