Usein niitä yhdistää seurakunnan diakoniatyö, jonka kautta Marttila kohtasi pirkkalalaisia neljän vuosikymmenen ajan.
Hän on saattanut auttaa, kun talous tai terveys ovat aiheuttaneet huolia tai elämänhallinta on horjunut. Toisten kanssa koolla on voitu olla ryhmässä tai viikkotoiminnassa vailla suuria murheita.
Osa taas muistaa vihreään virkapaitaan pukeutuneen Marttilan hoivakodista tai terveyskeskuksen vuodeosastolta. Vanhus- ja mielenterveystyö kuuluivat hänen vastuualueelleen virallisesti viimeisten kymmenen vuoden ajan, siitä lähtien, kun alueet jaettiin. Jako oli luonteva, sillä Marttila on koulutukseltaan myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Ihmismieli on kiinnostanut häntä aina.
”Seurakunnassa on hyvät edellytykset ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön ja terveyttä tukevien vertaisryhmien järjestämiseen. Saamme kohdata ihmisiä hyvin erilaisin tavoin ja kokonaisvaltaisesti erityisesti silloin, kun elämässä tarvitaan tukea tai näköaloja eteenpäin.”
Nykyään diakonian apuun turvaudutaan koko maassa yhä useammin.
Kirkon rooli yhteiskunnan turvaverkossa vahvistui 90-luvun lamavuosina. Se avusti taloudelliseen ahdinkoon joutuneita pahimman yli ja huolehti heidän perustarpeistaan esimerkiksi ruokajakelulla. Samalla kehittyivät suhteet muihin avuntarjoajiin. Marttila on kiitollinen siitä, että diakoniatyöntekijä nähdään edelleen yhteistyökumppanina, joka kantaa osan kuormasta.
Nykyään diakonian apuun turvaudutaan koko maassa yhä useammin. Kirkon tilastojen mukaan esimerkiksi taloudellisia avustuksia on myönnetty alkuvuoden 2024 aikana kolmannes enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Pirkkalassa asiakkaiden määrä on kasvanut Marttilan mukaan maltillisesti.
”Olemme tässä kunnassa vielä vihreällä oksalla, koska Pirkkalassa on paljon hyvin taloudellisesti toimeentulevia ihmisiä.”
”Ikäihmiset ovat toisinaan huonoja hakemaan apua. He ovat tottuneet tulemaan toimeen sillä, mitä saavat.”
Lisäksi on liuta kaikenikäisiä koskettavia ongelmia, jotka eivät katso tulotasoa.
”Yleisiä ovat elämänhallinnan ongelmat, joihin esimerkiksi päihderiippuvuus voi antaa mausteensa”, Marttila sanoo.
”Tässä ajassa korostuu myös yksinäisyys. Se sitoo ihmisiä kotiin ja liittyy usein mielenterveysongelmiin, jotka taas voivat tuoda mukanaan talousvaikeuksia ja osattomuutta.”
Siksi konkreettisen auttamisen lisäksi on tärkeää vahvistaa osallisuutta.
”Siinä voi auttaa pienikin säännöllisesti kokoontuva ryhmä. Myös vapaaehtoistoiminnassa voi saada kokemuksen porukkaan kuulumisesta. Suurta vastuuta ei tarvitse ottaa, jos tuntuu, ettei jaksa.”
”Lyhyt hetki voi olla merkityksellinen ihmiselle, joka ei enää pääse seurakunnan tapahtumiin paikan päälle.”
Päivi Marttila
YKSI merkittävä osa Marttilan työtä ovat olleet vierailut ikäihmisten luona hoitolaitoksissa. Heidän kanssaan hiljennytään hartauden, tuttujen virsien ja rukousten äärellä.
”Lyhyt hetki voi olla merkityksellinen ihmiselle, joka ei enää pääse seurakunnan tapahtumiin paikan päälle.”
Diakoniatyöntekijä on halukkaille myös kuuntelija ja keskustelukumppani. Laitoshoitoa vaativa terveydentila herättää monenlaisia mietteitä menneestä ja tulevasta.
”Ikääntyessään ihminen joutuu luopumaan monesta asiasta”, Marttila aloittaa.
”Oma kunto voi olla hauras, ja läheisten menetyksiä alkaa kertyä. Askarruttavia asioita on paljon. Moni miettii, missä minä sitten asun, kun en pysty enää palaamaan kotiin.”
Vaikka vastauksia ei olisi, läsnäolollaan voi välittää levollisuutta, Marttila uskoo.
”Kuuntelemisella ja arvostavalla kohtaamisella on iso vaikutus. Aina sitä miettii, kuinka pienillä asioilla voi olla suuri merkitys ja ihminen kokee tulleensa autetuksi.”
AUTTAJAN työ on epäilemättä vaativaa, mutta raskaaksi Marttila ei sitä kuvailisi edes uran loppupäässä. Antaessaan on myös saanut niin, ettei ole jäänyt miinukselle.
”Vuorovaikutus kantaa, ja loppujen lopuksi tämä on ihmisen kokoista työtä.”
Silti tuntuu hyvältä, että työasioita ei tarvitse enää kantaa mukana, hän myöntää.
”Diakoniatyöntekijän identiteetti ei varmaan katoa, vaan katselen asioita siitä vinkkelistä jatkossakin. Ehkä työkokemusta voi hyödyntääkin vielä eläkkeellä.”
Ensin Marttila kuitenkin totuttelee uuteen aikatauluttomaan arkeen. Eläkepäiviltä hän odottaa mukavien asioiden tekemistä spontaanisti.
Mukana kulkee työvuosilta tuttu ohjenuora.
”Elämässä on harmainakin päivinä myös hyviä asioita, iloa ja naurua. Elämää kannattaa juhlistaa, kun on vähänkin aihetta juhlaan.”
