Kommentti: ”Mä olen ollut niin paljon lehdissä”, parahti koululainen

Vähäjärven koulu on ollut tänä vuonna runsaan mediahuomion kohteena, kirjoittaa toimittaja Sanni Harmanen.

Vähäjärven koululla on vieraillut syksyn mittaan toimittajia eri medioista. Pirkkalaisen toimittaja seurasi kahdeksasluokkalaisten kotitaloustuntia syyskuun lopulla. Kuva: Sanni Harmanen
JUTTUKEIKAT kouluilla ovat aina työviikon piristys. Lapset ja nuoret ovat aitoja ja monet heistä kertovat ajatuksistaan mielellään, jos heillä vain on vanhempien koululle ilmoittamat luvat olla kuvassa ja haastattelussa sekä esiintyä jutussa nimellä.

Viime viikolla vierailin Vähäjärven koulun uudenkiiltävässä kotitalousluokassa, jossa tutkin opettajan kanssa tarkkaan paperilapulta, keitä luokassa sopii pyytää haastatteluun.

Yksi lähestymämme poika irvisti ja kieltäytyi oikopäätä. ”Mä en jaksa, mä olen ollut niin paljon lehdissä”, hän parahti.

Totta tosiaan: toinen lehti oli haastatellut poikaa juttuunsa vasta kuukausi sitten.

Vähäjärven koulu on ollut tänä vuonna sellaisen mediahuomion kohteena, että jotkut oppilaista ovat näemmä saaneet jutella toimittajille kyllästymiseen asti.

PIRKKALAN koulukentän ”uusi tulokas” Vähäjärven koulu muodostettiin yhdistämällä Naistenmatkan koulu ja Suupanniityn koulu syksyllä 2023. Uuden Verso-rakennuksen käyttöönotto aloitettiin maaliskuussa 2024, ja koko koulu muutti sinne tänä syksynä.

Meitä median edustajia paikallis- ja maakuntatasolla ovat tänä aikana kiinnostaneet niin oppilaiden mielipiteet uusista tiloista, koulun ystävyysluokkatoiminta, kesän aikana kerätyt kasviot kuin koulukirjojen päällystäminenkin. Jättikoulun valmistuminen on jättiuutinen, ja moni lukija haluaa nähdä, millaista arkea koulun lapset ja aikuiset viettävät.

Kiitos siis jokaiselle, joka on uskaltautunut kameran eteen tai vaihtanut pari sanaa toimittajan kanssa!

Ehkä opettajatkin voivat ammentaa tunneille ideoita kouluun kohdistuvasta valokeilasta. Miltä kuulostaisi vaikka tällainen improharjoitus ilmaisutaidon tunnille: ”Miten ojennat kohteliaasti mutta jämäkästi toimittajaa, joka puhuu yläkoulusta edelleen yläasteena ja kuvataiteesta kuvaamataitona”.

Lue myös:

Lue myös: ”Hemopähee” – Pirkkalan uusi jättikoulu aloitti toimintansa, tällaiset ovat oppilaiden ensivaikutelmat