Kunnanhallitus teki lisäyksen lausuntoesitykseen Valtatie 3:n parantamisesta: ”Nykyisten tieyhteyksien parantaminen ensisijainen tapa”

Puskiaisten tie vaarantaisi ulkoiluyhteyksiä, Pirkkalan mukaan vaikutukset on selvitettävä ja merkittävä suunnitelmiin.

Ely-keskuksen suunnitelman mukaan Valtatie 3:n välityskykyä parannetaan Tampereen seudulla rakentamalla ns. Puskiaisten oikaisutie Lempäälästä metsien läpi Pirkkalaan. Pirkkalan kunta totesi maanantaina lausunnossaan Elylle, että ennen uusien teiden rakentamista olisi parannettava nykyisten tieyhteyksien turvallisuutta ja välityskykyä. Kuva: Sanni Harmanen
PIRKKALAN kunnanhallitus antoi maanantaina Ely-keskukselle lausuntonsa Valtatie 3:n parantamisen yleissuunnitelmasta. Kunnanhallitus jyrkensi lausuntoa verrattuna pormestarin alkuperäiseen esitykseen. Kunnanhallitus totesi ympäristövaikutusten arviointiin antamansa lausunnon mukaisesti, että ensisijaista olisi parantaa nykyisten tieyhteyksien meluntorjuntaa, turvallisuutta ja välityskykyä ennen uusien tieyhteyksien rakentamista.

Ely-keskus valitsi ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen kuitenkin suunnitteluratkaisuksi kokonaan uuden oikaisutien.

Valtatie 3:n parantamissuunnitelma sisältää näin Lempäälän ja Pirkkalan maille linjatun valtatie 3:n oikaisun eli ns. Puskiaisten tien sekä Sääksjärveltä lentoasemalle kulkevan 2-kehän.

”Tien yleissuunnitelman vaikutusten arviointi jää puutteelliseksi, kun tiesuunnitelman lisäksi ei arvioida kuntien maankäytön yhteisvaikutusta”, Pirkkala myös totesi pormestarin esitykseen nähden muutetussa lausunnon osassa.

Tällä viitattaneen tien varsille syntyviin yritysalueisiin.

Muutokset pormestarin esitykseen hyväksyttiin yksimielisesti.

Puskiaisten oikaisutien hyötyjä osana valtakunnan tieverkkoa ei kyseenalaisteta lausunnossa, mutta Pirkkala toteaa, että uusi moottoritieyhteys pirstoo Pirkkalan laajimman luonto- ja virkistysalueen ja tuo Pirkkalaan uuden merkittävän melulähteen.

Tien arvioidaan vähentävän ruuhkaisuutta ohitettavalla vanhan valtatie 3:n osuudella Härmälästä Linnakallion kohdalle, mutta lisäävän ruuhkia Rajasalmen sillan tuntumassa.

ENITEN lausuttavaa Pirkkalalla oli kevyen liikenteen silloista, vihersilloista ja ulkoilureiteistä.

Yleissuunnitelmassa ei yllättäen näy ollenkaan nykyistä Linnakallion kohdalla valtatien ylittävää kevyen liikenteen siltaa. Nykyinen ulkoilureitti näyttää Pirkkalan havainnon mukaan katkeavan Linnakalliossa.

”Kyseinen ulkoilureitti on yksi tärkeimmistä nykyisen Valtatie 3:n ylittävistä ulkoilureiteistä ja sitä on kehitetty Jasperintien ylikulkusillan rakentamisella. Nämä molemmat sillat tulee näkyä suunnitelmassa”, Pirkkalan lausuntoesityksessä vaaditaan.

Vastineeksi yleissuunnitelma sisältää uuden valtatien ylittävän kevyen liikenteen sillan Takamaan kohdalle. Nykyisin sieltä pääsee moottoritien ali tunnelia pitkin.

Pirkkala oli toivonut ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä vihersiltaa nykyisen Valtatie 3:n yli ekologisena kompensaationa. Kunta pani sillan tyytyväisenä merkille, mutta ei katso sen täyttävän vihersillan kriteerejä.
Mikäli silta toteutettaisiin riittävän leveänä vihersiltana, ratkaisu tukisi ekologista verkostoa paremmin ja sen voisi katsoa osittain täyttävän ekologisen kompensaation kriteerit, lausunnossa todetaan.

Ulkoilureittien muutokset on Pirkkalan mukaan selvitettävä ja ne tulee esittää vastaavasti kuin autoliikenteen väylien osalta on esitetty.

VIHER- ja muita yhteyssiltoja on tulossa myös muualle.

Yleissuunnitelmassa esitetään Iso-Naistenjärvestä etelään 50 metriä leveää vihersiltaa. Tunneli tai leveämpi silta olisi Pirkkalan mielestä parempi ratkaisu.

Hyvänä ratkaisuna Pirkkala pitää kuntarajalle hiukan Lempäälän puolelle Kaitajärven tuntumaan esitettyä siltaratkaisua tunneleineen.

KATSO alla olevasta galleriasta suunnitelmakarttoja ja havainnekuva. Kuvat suurenevat klikkaamalla.