Paikallisuus on kaiken a ja o. Tamperelaisuus on kirvoittanut kautta aikojen laulujen sanoittajia, näytelmien kirjoittajia ja viihdeohjelmien tekijöitä. Keskiössä on mainio tamperelainen puhetapa, joka on säilynyt hyvin paljasjalkaisten keskuudessa. Se tunnetaan laajasti, koska esimerkiksi monet TV2:n sarjat ovat ammentaneet sanomansa ja sisältönsä tamperelaisesta elämänpiiristä ja -tavasta.
Kolme vuosikymmentä on pitkä aika minkä tahansa ohjelman elämänkaaressa. Se on arvostettava saavutus, joka kertoo laajasta kannattajakunnasta. Tampereenkiäliset uutiset kerää näytös näytökseltä katsomoon Höntän ja Toipparin faneja ja seuraajia. Se joukko on taatusti hyvin laaja.
Tampereen Komediateatterin esitys on merkittävästi isompi juttu kuin yksi uutislähetys. Näytelmässä syvennytään syihin ja seurauksiin, miksi Tampereenkiäliset uutiset pitää lähetyksestä toiseen – vuodesta vuoteen pintansa.
Suorastaan neronleimaus on tarkastella ikonista radio-ohjelmaa mediamaailman uudistajien silmin. Pääkaupungista tupsahtava muutoskonsultti eikä hänen taustajoukkonsa tunne tamperelaisuuden syvintä olemusta. Tämä ilmiö on tullut tutuksi monen kaupungin ja maakunnan asukkaille, kun tuntematon lehtikustantaja on nielaissut oman paikkakunnan ja alueen sanomalehden ahnaasti kitaansa. Siinä on paikallisuudella pyyhkäisty takamusta.
Tampereenkiälisten uutisten saattaminen näyttämölle onkin omiaan herättämään laajempaa mediakeskustelua paikallisuuden, maakunnallisuuden ja valtakunnallisuuden teemoilla.
Ilkka A. Jokinen ja Harri Järvinen tunnetaan äänistään, niin valtava voima eetterillä on. Nyt herrat suojelevat hahmojaan, Hönttää ja Toipparia, kun he ovat henkilökohtaisesti näyttämöllä. Ohjaaja Marika Vapaavuori ansaitsee kiitoksen uniikkiuden kunnioittamisesta. Hän ole lähtenyt sorvaamaan Jokisesta ja Järvisestä mitään muuta kuin he ovat. Siinä he ovat kaiken kansan silmien alla vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Assi Tikan rooli on älynväläyksen tulosta. Kaikkitietävä konsultti onkin peilinä, jonka voimakasta paatosta vasten Höntästä ja Toipparista piirtyy kirkas kuva tamperelaisuuden vaalijoina ja puolestapuhujina. Juulianna Mäkelä tekee Tikan roolin särmikkäästi.
Heikki Helan esittämä Räikköne on todellinen näytelmän suola. Helan kansanomaisuus hurmaa. Helan biisit tekevät vaikutuksen, ja niille on perustellut paikkansa juonen kuljetuksessa. Varmaa on, että Tampere-biisi nousee arvoon arvaamattomaan, kun suuri yleisö kuulee sen.
Aku Sajakorpi hellyttää kahdessa roolissa. Räikkösen äitenä Sajakorpi tepsuttaa näyttämölle lempeän, elämänviisaan ja suurisydämisen kansannaisen. Hänen hallussaan on arvokas ja maailmaa nähnyt leivänjuuri, joka kohoaa merkittäväksi vuosisatojen ketjun symboliksi rieväkylässä. Moksu Palosena Sajakorpi puolestaan heittäytyy maailmaa ravistelevan taiteilijan luomisvimmaiseen kääröön.
Musiikki rytmittää fiksusti molempia puoliaikoja. Heikki Hela on mestari, ja sillä siisti.
Oskari Löytösen lavasteiden keskiössä on radiostudion lähetyspöytä. Löytönen ja valosuunnittelija Petrus Korhonen toteuttavat vaikuttavasti kohtauksen, jossa kaikkivoipa konsultti on korvessa luonnon armoilla rajusateen piiskatessa häntä elämän perusasioiden äärelle.
Tampereenkiäliset uutiset rikastuttaa syyskauden tarjontaa teatterin pääkaupungissa. Näytelmä on kunnianosoitus paitsi mainiolle murteelle myös tamperelaiselle elolle ja elämänasenteelle. Tässä jos missä tehdään raikasta lähikulttuurityötä.
Kotiseutukärpänen pörrää katsomossa ja puree lempeästi teatterivieraita.
