Ympäristökasvatuspäällikkö Teija Peuran mielestä aihe on ajankohtainen ja osuva. Ihminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja yhteydessä ympäröivään luontoon. Luontosuhteeseen kuuluu niin kehollinen kanssakäyminen luonnon kanssa kuin luontoon liittyvä tunneside ja kytkös mieleen sekä ajatuksiin.
Peura rohkaiseekin vanhempia olemaan lastensa kanssa aktiivisesti lähiluonnossa ja ylipäänsä erilaisissa luontokohteissa.
– Nykyään monipuolinen ja virikkeellinen lähiluonto ei ole itsestäänselvyys esimerkiksi tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa, Peura muistuttaa.
Peura sanoo, että luonto tarjoaa stressittömän ja ajattoman ympäristön monenlaiselle yhdessäololle. Siellä voi leikkiä, pelata, lukea ja tutkia kasvi- ja eläinkunnan ihmeitä. Monipuolinen luonto avaa ihmisen kaikki aistit. Näkö-, haju-, maku-, tunto- ja kuuloaisti luovat kokonaiskuvaa paikasta.
– Niin vauvat kuin isommatkin lapset tuntevat, kun aikuisella on levollinen ja tasapainoinen hyvä olo. Tutkittu tieto todistaa, että aikuisten kohonnut stressitaso laskee luonnon helmassa, Peura kertoo.
Peura huomauttaa, että vauvat ja lapset imevät vanhemmiltaan paljon tietoa. Siksi aikuisten on perusteltua kunnioittaa puheissaan ja teoissaan luontoa sekä osoittaa sille kaikkinaista arvostusta.
– Lapsessa voi kohdata muutoin moraalipoliisin, joka huomauttaa sanojen ja toimien ristiriitaisuuden, Peura toteaa.
Peura kannustaa vanhempia kuuntelemaan tarkalla korvalla lasten sanoittamia ja osoittamia näkökulmia luonnosta.
– Lapsilla on yleensä paljon huomioita, joita vanhemmat eivät yksinkertaisesti ole hoksanneetkaan. Ihmetteleminen sopii hyvin myös aikuisten maailmaan, Peura lisää.
– Kaikki me ikään katsomatta janoamme aitoa vuorovaikutusta. Yhteyden puute vaikuttaa kielteisesti jokaiseen, Peura muistuttaa.
Syyllistämisen sijasta Peura tarjoaisi vertaistukea ja hengähdystaukoja arkeen.
– Takertumisen ruudun tai minkä tahansa älylaitteen äärelle voi katkaista piipahtamalla lähiluontoon tai -metsään. Ne ovat parhaita mielen tasapainon palauttajia. Ryhdytään kutsumaan myös kavereita ja vanhempia mukaan livetilanteisiin ja -kohtaamisiin luontopolulle ja lähiluontoon, Peura ehdottaa.
Vauvalla on yksi maailma, joka on tässä ja nyt. Aikuisten maailma on sirpaloitunut; siihen kuuluvat koti ja työpaikka, oma-aika ja työelämä, harrastukset ja lepo sekä läheiset ja ystävät.
– Näkökulma vauvan ja lapsen yhdestä maailmasta on ihana. Me aikuiset voimme oppia pieniltä lapsilta hetkeen uppoutumisen taidon, tuntea kuin aika pysähtyisi jonkin mielenkiintoisen äärellä. Tässä ja nyt on kaikki, Peura kuvailee.
– Malttaminen on palkitsevaa. Ei kiiruhdeta koko ajan eteenpäin, Peura sanoo.
– Olemmehan osa luontoa, Peura perustelee.
– Ja me ihmiset tarvitsemme muuta luontoa. Meidän on ymmärrettävä, miten luonnossa kaikki vaikuttavat toisiinsa, Peura lisää.
Peura teroittaa, että heti vauvasta lähtien lapsella on sisäsyntyinen, luontainen tarve tutkia elinympäristöään, sen osana luontoa.
– Lapselle on luonnollista, että hänen kämmenensä ovat mullassa ja hiukset suttuiset pihanmaalla temmeltämisestä. Haalarit saavat olla kurassa. Pikkulapset käyttävät kaikkia aistejaan. Niiden avulla he hahmottavat kokonaisvaltaisesti ympäröivää elämänpiiriään, Peura miettii.
Peura kertoo, että moni-ilmeisellä luonnolla on paljon annettavaa varttuvalle lapselle. Juttu on se, että lapsi saa olla säännöllisesti luonnon ympäröimänä. Usein nykyvanhemmat näkevät luonnossa vaaroja, jotka olivat vielä isovanhempien aikaan tavallisia juttuja.
– Luontoretkellä ruokakin maistuu toisenlaiselta. Eväitä nautittaessa voi keskustella esimerkiksi ruokaketjusta, mistä ruoka tulee, Peura vinkkaa.
Peura kiteyttää, että lapselle on annettava aikaa ja aitoja mahdollisuuksia tehdä tuttavuutta luonnon kanssa.
– Jokainen luontokappaleen, eläimen kohtaaminen avaa vaistomaisen tien empatiaan ja yhteyden kokemiseen, Peura sanoo.
– Mitä tapahtuukaan, kun lapset näkevät eläimiä! Ilo ja riemu valtaavat lapset. Aikuisen rooli on tukea pienen ihmisen kiinnostuksen viriämistä. Eläin voi vastata lapsen osoittamaan mielenkiintoon lempeällä katseella, nuuhkimalla tai haistelemalla. Tällaisissa kohtaamissa opitaan erilaisuutta. Niissä voi puhjeta myös valtava halu tehdä hyvää, Peura kertoo.
– Ihmisen kehosta suuri osa on vettä. Se on koko elämän mahdollistajana ja ylläpitäjänä merkittävä rakennuspalikka. Veden ainutlaatuisuudesta ja tärkeydestä onkin tärkeää puhua. Ymmärrys opettaa arvostamaan vettä ja siten ihmisen omaa koostumusta, Peura pohtii.
Peura sanoo, että Suomessa on vielä jäljellä puhtaita vesistöjä ja vesivaroja. Niistä on syytä olla kiitollisia, ja kiitollisuus on merkityksellistä sanoittaa arvostuksen vaalimiseksi.
– Vesiperinnöstä on pidettävä vastuullisesti hyvää huolta, jotta siitä voivat nauttia tulevatkin sukupolvet, Peura tilittää.
– Meillä suomalaisilla on mahdollisuus elää vuodenaikojen mukaan. Keväällä luonto herää samoin kuin me ihmiset, kesällä kaikki pursuaa elinvoimaa, syksyllä varaudumme talveen ja talvella saamme pysähtyä ja luonnossa monet eläin- ja kasvilajit ovat horroksessa tai levossa.
Peura iloitsee siitä, että syksyllä lehtien varistessa maahan, lapset pääsevät hyppimään iloisen värisiin lehtikasoihin. Talvella lapset saavat kosketuksen lumeen pulkkamäessä ja hiihtoladuilla. Kesällä järvet kutsuvat uimaan.
– Vuodenajat tarjoavat erilaisia aistillisia nautintoja, maisemia ja tunnelmia.
– Ruoanlaitto suo väylän laajempaan elämänpiirin hahmottamiseen. Kasvimaa on otollinen ympäristö avartaa lapsen ruokatietoutta. Vihannekset, juurekset, mausteet ja yrtit tarvitsevat kasvaakseen vettä ja hoitoa. Kasvun ihmettä seuratessa lapsi omaksuu ravinteiden kiertokulun. Kun pieni ihminen kasvattaa ruokaa, on perillä sen hyväksi tehdystä työstä, hänellä muodostuu ymmärrys myös ruoan kunnioittamiseen, jolloin ruokahävikki pienenee, Peura pohtii.
Peuran mielestä luonnonantimet ja viljelty ruoka vahvistavat ja monipuolistavat varttuvan lapsen luontosuhdetta.
– Myös kiitollisuutta siitä, mitä meillä on, Peura lisää.
