Maa- ja metsätalousministeriön sivuston mukaan ”lähiruoka on yksi maamme maatalouspolitiikan strategisista kärjistä”. Vuonna 2012 lähiruoka oli ensimmäisen kerran mukana hallitusohjelmassa. Silloin lähiruokaohjelmalla oli oma rahoituskin. Vuodesta 2015 lähtien teemaa on viety eteenpäin erityisesti Euroopan Unionin maaseutuohjelman rahoituksen turvin.
Ministeriön ruokaosaston erityisasiantuntija Kirsi Viljanen on iloinen siitä, että lähiruuan tukeminen on nykyään itsestäänselvä osa ruokapolitiikkaa.
– Kaikki tietysti lähtee kuluttajien tarpeesta saada erilaisia vaihtoehtoja ja halusta tukea paikallisia tuottajia. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta lähiruoka on kuitenkin paljon muutakin kuin sitä, että on kiva ostaa porkkanoita suoraan tilalta, Viljanen sanoo.
– Lähiruoka tuo alueille työllisyyttä ja hyvinvointia ja on tärkeä osa huoltovarmuutta. Viime vuosien myllerrykset ovat jo tuoneet esimakua siitä, että tarvitsemme turvaa markkinoille. Jos globaali ruokajärjestelmä haavoittuu, tarvitsemme lähituotantoa.
Maa- ja metsätalousministeriön tilaaman selvityksen mukaan lähiruokaa suoraan myyviä tiloja on noin 2 700. Taloustutkimuksen Suomi syö -tutkimus kertoo, että viime vuonna 39 prosenttia suomalaisista osti viikoittain jotain lähellä tuotettua. Peräti 80 prosenttia kuluttajista ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan lähiruokaa.
– Näistä prosenteista on syytä olla kiitollinen. Vaikka suomalaisten ostovoima on viime vuosina heikentynyt, lähiruuan ostouskollisuus on säilynyt korkeana. Esimerkiksi luomuruuan kulutus on samassa ajassa hiukan laskenut, Viljanen vertaa.
Erityisasiantuntijan oma, epävirallinen seuranta kertoo, että lähiruuan alalla on käynnissä hyvää pöhinää. Tuotantoa edistetään ja kehitetään etenkin EU:n maaseutuohjelman alueellisten hankkeiden kautta. Viime ohjelmakaudella toteutettiin noin 250 ruokasektorin hanketta ja 280 miljoonan euron investoinnit.
– Investointien määrä osoittaa, että tuottajilla on sekä halua että kapasiteettia kasvaa. Samaa tahtoa näen, kun esimerkiksi istun Artesaaniruuan SM-kisojen tuomaristossa. Lähituottajat tekevät valtavan hyvää tuotekehitystä, ja kilpailussa tuotteiden taso nousee vuosi vuodelta. Eteenpäin mennään niin määrässä kuin laadussakin.
– Esimerkiksi ylämaankarja- ja viinitiloja on Pirkanmaalla jo poikkeuksellisenkin paljon. On myös ruokaan liittyviä tapahtumia, ravintolafestivaaleja ja lähiruokasafareita. Ne ovat valtavan tärkeitä, sillä ne kasvattavat kuluttajien kiinnostusta lähiruokaa kohtaan, Viljanen sanoo.
Lähiruuan myötätuulen Pirkanmaalla kruunaa Ruokaviraston kesäkuussa hyväksymä nimisuojahakemus Aitoo perunarieskalle. Jos Euroopan komissio hyväksyy hakemuksen, Penttilän tilan ja Gluteeniton leipomo ILONAn perustama Aitoo rieskaleipurit ry saa tulevaisuudessa tuottaa perunarieskaa, jolla on rekisteröity suojattu maantieteellinen merkintä.
Ruokaosaston erityisasiantuntijan mielestä on äärettömän hienoa, että yrittäjien yhdistys hakee nimisuojaa.
– Kyseisen tuotteen tunnettuus ja arvostus tietysti kasvavat, mutta sillä on laajempikin merkitys. Mitä enemmän nimisuojattuja tuotteita Suomessa on, sitä enemmän ruokakulttuurimme kiinnostaa muitakin, Viljanen sanoo.
Tunnettuuden ja arvostuksen ohella tarvitaan kuluttajan ja lähiruuan kohtaamispaikkoja. Markkinointikanavat ovat viime vuosina monipuolistuneet. Jos ennen suoramyynti oli lähes ainoa tapa saada pieniä eriä kuluttajalle, nyt lähiruokaa on usein tarjolla vähittäiskaupoissakin.
Edelleen suoramyynti tilapuodeissa ja REKO-ringeissä on monelle tuottajalle tärkeä tapa toimia.
– REKO-konsepti ei olisi toiminut yli kymmentä vuotta, elleivät sekä tuottajat että asiakkaat kokisi sitä tärkeäksi. Ei siellä jakopisteillä seisoskella huvikseen.
Ministeriön näkökulmasta prosenttiosuus saisi olla korkeampikin. Ruokaosasto on teettänyt kunnille oppaita lähiruuan hankkimiseksi julkisiin keittiöihin ja muun muassa palkannut hankintalähettilään, joka on kiertänyt puhumassa vastuullisen kotimaisen ruuan hankkimisesta ja lähiruuasta.
Viimeisin julkaisu on yhdessä kestävän kehityksen yhtiö Motivan kanssa tehty dynaamisen hankintajärjestelmän opas.
– Asian edistämiseksi on tehty paljon. Ydinkysymys on edelleen lähituotannon volyymien riittävyys ja toimitusvarmuus. Isoissa keittiöissä määrien pitää olla riittävän suuria ja tietyllä tavalla käsiteltyjä. Hintakin ratkaisee, Viljanen toteaa.
– Yksi ratkaisu näihin haasteisiin on tuottajien välinen yhteistyö. Sitä on edistetty Parasta pöytään Pirkanmaalla ja Parasta Pirkanmaalta -hankkeilla. Edelleen tarvitaan lisää koulutusta ja koordinointia, jolla saman alueen lähituottajat saadaan samaan pöytään rakentamaan yhteistyötä. Yhteistyössä voidaan tarjota sekä isompaa volyymia että monipuolisempaa valikoimaa niin julkisille toimijoille kuin kuluttajille.
Viljasen mielestä lainsäädännössä ei ole esteitä yrittäjien muodostamille osuuskunnille ja muille yhteistyön muodoille. Elintarvikelaissa on pidetty tuottajan puolta muun muassa ottamalla mukaan kaikki EU:n sallimat poikkeukset.
Monelle tuottajalle ja etenkin suureen tuotantoketjuun viritetyillä tiloilla on toki luontevampaa myydä tuotteensa isolle toimijalle koko sato kerralla. Mitä pienempi tila, sitä todennäköisemmin kannattaa pohtia, saisiko lähellä ja suoraan kuluttajalle myymällä paremman katteen.
Lihantuottaja voi esimerkiksi määrittää suoramyynnissä oikeamman hinnan ruhon eri osille. Maito- tai marjatila saattaa päästä parempiin tienesteihin jatkojalostamalla tuotettaan. Viljanviljelijä voi jauhattaa osasta satoa pienmyllyssä erikoistuotteita.
– Työtä ja yrittäjäasennetta lähituotanto varmasti vaatii. Sitä työtä ei kukaan voi tehdä yrittäjän puolesta, mutta tukea ja koulutusta on tarjolla, Kirsi Viljanen lupaa.
– Kun kuluttajauskollisuus ei ole taantumassakaan horjunut, voisi ajatella, että hyvällä tuotteella lähituotantoa kannattaa kyllä kokeilla.
