Pirkkalan ainoa posti suljetaan – tilalle pakettiautomaatteja

Pirkanmaan Osuuskaupan tiloissa toimivat Postin asiakaspalvelupisteet sulkeutuvat ensi keväänä.

Postin asiakaspalvelupiste toimii Partolan Prisman aulassa.
POSTIN asiakaspalvelupiste Pirkkalassa lopettaa toimintansa ensi keväänä.

Pirkanmaan Osuuskauppa tiedottaa, että sen toimipaikoissa olevat Postin asiakaspalvelupisteet korvataan pakettiautomaateilla kevään 2025 aikana. Lopetettavien asiakaspalvelupisteiden joukkoon kuuluu Pirkkalan ainoa posti, joka on toiminut pitkään Partolan Prismassa.

Yhteensä muutos koskee 23 toimipaikkaa. Syynä asiakaspalvelupisteiden lopettamiselle on Pirkanmaan Osuuskaupan mukaan asiakkaiden kulutuskäyttäytymisen muuttuminen.

Posti ilmoittaa neuvottelevansa tällä hetkellä uusista asiakaspalvelupisteistä Pirkanmaalle. Lisäksi tarkoitus on kasvattaa suosittujen pakettiautomaattien lokeroiden määrää ja tuoda alueelle uusia automaatteja.

PARTOLAN posti on niin sanottu täyden palvelun posti, jossa on voinut asioida henkilökunnan kanssa ja esimerkiksi lähettää paketteja. Lisäksi kunnan rajan tuntumassa Härmälän R-kioskilla toimii Postin rajoitetumpi pakettipalvelu, jossa voi lähettää ja palauttaa valmiiksi maksettuja paketteja sekä noutaa paketteja.

Postin pakettiautomaatteja Pirkkalasta löytyy useita, kuten myös muiden postipalveluja tarjoavien yritysten automaatteja.

Nämä Postin asiakaspalvelupisteet lopettavat

Prisma
Prisma Koivistonkylä
Prisma Lielahti
Prisma Linnainmaa
Prisma Nokia
Prisma Pirkkala
Prisma Sastamala

S-market
S-market Ikaalinen
S-market Kangasala
S-market Kaukajärvi
S-market Lempäälä
S-market Orivesi
S-market Parkano
S-market Pälkäne
S-market Ruovesi
S-market Toijala

Sale
Sale Kuru
Sale Kämmenniemi
Sale Länkipohja
Sale Metsäkylä
Sale Mouhijärvi
Sale Pispala
Sale Terälahti

Sokos
Sokos Tampere