Lukijalta: Uskonnonlukutaito korostuu konfliktialttiissa maailmassa

Historiaa ja uskontoja heikosti tuntevat ovat valitettavasti alttiimpia ääriliikkeille ja propagandalle, kirjoittaa kunnanvaltuutettu Riitta Kuismanen (kd).

GLOBAALIT konfliktit yhä enenevästi ilmenevät eri uskonnoista ja kulttuureista kotoisin olevien ryhmien välillä. Euroopan ongelmia, esimerkiksi terroriuhkaan liittyviä haasteita ei pystytä ratkaisemaan, ellei uskontoja ymmärretä ja huomioida.

EU-maissa elävistä yhä useampi on eri kulttuuritaustasta kuin alueen ns. kantaväestö. Yhteiskunnallisen luottamuksen rakentaminen edellyttää yhä laajempaa kulttuurien ja uskontojen ymmärtämystä. Ja vastavuoroista suvaitsevaisuutta.

Lähivuosien haasteena on ollut voimakkaasti lisääntyvä antisemitismi eli juutalaisuusvastaisuus. Juutalaisiin kohdistuva vihapuhe usein johtaa myös tekoihin. ”From the river to the sea” -lauseen merkitystä eivät ehkä kaikki mielenosoituksissa olleet tiedä? Sillä on vaikea uskoa, että Suomessakin jo yllytettäisiin juutalaisten hävittämiseen? Sitä se nimittäin tarkoittaa, Israelin valtion ja kansan tuhoamista. Auttaisiko uskonnonlukutaito?

EUROOPASSA on kolme uhkaa juutalaisyhteisöä kohtaan: äärioikeiston ja -vasemmiston uhat sekä islamilaisen terrorin uhka. Globalisaation seurauksena islam on levinnyt entisestään länsimaihin, ja siitä onkin tullut nopeimmin kasvava uskonto Euroopassa. Islam on myös poliittinen liike, siihen kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli shariaan alistamisesta islamin ydinasiana.

Hieman ristiriitaista, että esim. naisjärjestöt tai seksuaalivähemmistöt eivät osoita huolestumisen merkkejä siitä, että sharia-lakia hivutetaan länsimaihin? Se on jo mm. Englannissa käytössä, rinnakkain virallisen oikeuslaitoksen kanssa.

Toisaalta on varottava yleistämästä. Jos edustaa tiettyä ryhmää, ei välttämättä jaa kaikkea siihen liittyvää. Kaikista uskonnoista löytyy yksittäisiä tahoja, jotka pyrkivät käyttämään uskontoa vallankäytön välineenä.

Asiallinen tieto vähentää ennakkoluuloja ja toisaalta lisää tervettä kritiikkiä.
KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ maailmassa tieto muista uskonnoista auttaisi ymmärtämään uskontojen kulttuurista, inhimillistä ja poliittista merkitystä sekä kasvattaa realistiseen suvaitsevaisuuteen. Asiallinen tieto vähentää ennakkoluuloja ja toisaalta lisää tervettä kritiikkiä.

Historiaa ja uskontoja heikosti tuntevat ovat valitettavasti alttiimpia ääriliikkeille ja propagandalle. Kristillisdemokraatit kannattaa sellaista uskonnonopetusta, johon kuuluu oman uskonnon lisäksi muut uskonnot. Uskonnonlukutaito on aivan yhtä oleellista nykyään kuin medialukutaitokin.

Euroopan murrosten joukossa vähemmälle huomiolle on jäänyt kasvava kriittinen suhtautuminen uskontoihin ja erityisesti kristillisyyttä ja juutalaisuutta kohtaan. Uskonnottomuus on kasvava trendi Euroopassa. Toisaalta ihmiset ovat aina etsineet merkitystä elämälleen ja kristinuskon tilalle kasvaa ns. uushenkisyys, johon luetaan idän uskonnot sekä pakanalliset luonnonuskonnot. Historia opettaa, että uskontoon pätee sama kuin armeijaan: tyhjä tila täyttyy toisella.

Kyseessä on myös turvallisuusulottuvuus. Kansainvälisiä konflikteja ei voi ratkaista ilman ymmärrystä uskonnoista.

Riitta Kuismanen

puoluevaltuuston pj. (kd)

aluevaltuutettu, valtuutettu

Pirkkala