Lasten ilmaiset puistoruokailut saivat innostuneen vastaanoton Pirkkalassa – ”Pakattiin lautaset ja lähdettiin tänne”

Alle 16-vuotiaille tarjotaan maksuttomia aterioita kahdesti viikossa kesäkuun ajan.

Perjantaina puistoruokailussa tarjoiltu broileripaella oli 8-vuotiaiden Leo Kruutin (vas.) ja Ossi Mäntysen mieleen.
BROILERIPAELLA tuoksuu Kurikankulman koululla, jossa seurakunnan lastenohjaaja Susanna Kalliomäki lappaa ruokaa monenkirjaville lautasille. Lapset kantavat astiansa koulun pihalle ja istuutuvat syömään penkeille ja maahan keinujen lomaan.

Meneillään on Pirkkalan kunnan ja seurakunnan maksuton puistoruokailu alle 16-vuotiaille. Ruokaa tarjotaan kesäkuussa kahtena päivänä viikossa, maanantaisin kirkolla ja perjantaisin Kurikankulman koululla.

Viime perjantaina syömässä oli 43 lasta ja nuorta. Osa oli tullut paikalle vanhemman kanssa, osa kaveriporukalla.

8-vuotiaat kaverukset Leo Kruuti ja Ossi Mäntynen olivat saaneet ruokailusta vinkin Kruutin äidiltä.

”Soitin Leolle, oltaisiinko tänään ulkona ja tutkittaisiinko hyönteisiä. Leon äiti kertoi puistoruokailusta, ja myös minun äitini sanoi siitä. Pakattiin lautaset ja lähdettiin tänne”, Ossi kertoo.

Ruokailun jälkeen päivää oli tarkoitus jatkaa joko muurahaisia tutkimalla tai sisällä Minecraftia pelaamalla.

Myy Miljar (vas.), 11, kävi kesäkuun ensimmäisellä viikolla puistoruokailussa sekä maanantaina että perjantaina. Esteri Talonen, 12, oli perjantaina mukana ensimmäistä kertaa.
LASTEN puistoruokailuja järjestetään Pirkkalassa ensimmäistä kertaa. Ajatus lähti vuonna 2022 tehdystä valtuustoaloitteesta, ja kunta löysi seurakunnasta kumppanin pilottihankkeen toteuttamiseen. Mallia on otettu Tampereelta, jossa puistoruokailuista on kokemusta vuodesta 2021 alkaen.

Kunnan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Kati Tuokkola kertoo, että puistoruokailujen tarkoituksena on edistää Pirkkalan lapsiystävällisyyttä ja ehkäistä lasten kesän aikana kokemaa yksinäisyyttä, sekä tietenkin täyttää vatsoja.

Ruoka tehdään kunnan tuotantokeittiössä ja seurakunnan työntekijät jakavat sen. Ennen ruokailua lapsille ja nuorille järjestetään ohjattua toimintaa, maanantaisin seurakunnan ja perjantaisin kunnan liikunta- ja kulttuuripalvelujen toimesta.

Aterioista on pyritty tekemään mahdollisimman monelle sopivia. Ruoka on aina laktoositonta ja gluteenitonta, ja välillä tarjolla on kasvisruokaa. Liharuoat tehdään naudanlihasta, jotta ateriat soveltuvat myös sianlihaa välttäville.

Lastenohjaajat Susanna Kalliomäki (vas.) ja Alma Virta vastasivat ruoan jakelusta perjantaina.
ENSIMMÄISINÄ ruokailupäivinä paikalla on ollut Tuokkolan mukaan lähinnä alakouluikäisiä, mutta myös muutamia teini-ikäisiä.

”Emme kysy ruokailijoiden ikää. Kouluille on mennyt keväällä mainosta ruokailuista Wilman kautta, ja yläkoulussahan joku on voinut jo täyttää 16 vuotta. 16-vuotiaatkin ovat silti ehdottomasti tervetulleita”, Tuokkola sanoo.

Jos puistoruokailut osoittautuvat suosituiksi, harkitaan niille jatkoa ensi kesälle.

Tähän mennessä suosio näyttää lupaavalta: helteisenä maanantaina 3. kesäkuuta ruokailijoita oli peräti 77. Ruokailua edeltäneeseen ohjattuun ohjelmaan osallistui vielä useampi.

Maksuton puistoruokailu alle 16-vuotiaille 3.–28.6. maanantaisin Pirkkalan kirkon pihalla (Arokuja 8) ja perjantaisin Kurikankulman koulun pihalla (Aittokorventie 2 B)  klo 10–12 (ei juhannusaattona). Ohjattua toimintaa klo 10, ruokailu klo 11. Ota mukaan oma astia ruokaa varten sekä mahdolliset ruokajuomat. Ruokalistat: www.pirkkala.fi/puistoruokailu.