Pereensaaren virkistysalueelta löytyy tekemistä ja myös tärkeä luonnonrauha tuntuu säilyneen – ”Tämä on minulle henkireikä”

Hanna Kuunila nauttii kesät, talvet lähiluonnosta Pereensaaren puistossa.

Hanna Kuunila käy lähes päivittäin uimassa Pereensaaressa. Kesän uimakauden hän aloitti pari viikkoa sitten. Talvella hän kävi täällä saunassa ja avannossa.

PEREENSAAREN kesä on rakennettu uimisesta, piknikistä, kävelyistä kauniissa rantamaisemissa, kuntoilusta, rennosta pelailusta, makkaranpaistosta nuotiolla. Viimeistelyjä vaille valmiissa virkistyspuistossa pääsee lisäksi maksua vastaan saunomaan ja padelia pelaamaan.

Kun Pirkkalan kunta alkoi suunnitella muutama vuosi sitten Pereensaaren kaavoittamista virkistyspuistoksi, lähistöllä asuva Hanna Kuunila tunsi haikeutta.

”Pereensaari on ollut minulle tärkeä paikka sen tarjoaman luonnonrauhan takia, tänne oli ihana tulla lepuuttamaan mieltä kiireen ja arjen aherruksen keskeltä. Pelkäsin, että menetän tämän kaiken ja surin puita, joita täältä kaadettiin”, Kuunila sanoo.

”Rakentamisen myötä Pereensaaren luonne muuttui, mutta alan olla jo hyvällä mielellä. Täältä löytyy edelleen lähiluontoa, ja nämä tarjolla olevat aktiviteetit ovat mukavia.”

Aamupala maistuu Pereensaaren rauhoitetun mahtimännyn alla Minna Santoselle ja hänen Saku-koiralleen.

Hanna Kuunila kertoo käyvänsä nyt kesällä lähes joka aamu uimassa vielä lähes uutuuttaan hohkaavalta uimalaiturilta, jonka kunta rakennutti viime kesänä vieressä sijaitsevan Pereensaaren saunan asiakkaiden ja muiden uimareiden yhteiskäyttöön.

”Tuota ulkokuntosaliakin olen jo katsonut sillä silmällä ja myös padelia haluan kokeilla.”

”Talvella kävin täällä saunassa ja avannossa uimassa, mikä oli upea kokemus. Migreeni jäi kylmään veteen ja tuntuu, että avantoon pulahtaminen on tuonut minulle myös uskallusta tarttua monenlaiseen uuteen.”

LUONTO on kuitenkin se, joka eniten vetää Kuunilaa Pereensaareen. Hän lenkkeilee siellä perheen koiran kanssa ja nauttii edelleen kaikin tavoin oleilusta lähiluonnossa.

”Työskentelen ratkaisukeskeisenä valmentajana ja olen myös tehnyt täältä Metsämieli-menetelmään perustuvan videon. Pereensaari on hyvä paikka valmennuksillekin”, Kuunila miettii.

Teemu Tarkkonen aloittaa usein etätyöpäivän kävelemällä Pereensaaren ympäri. Polku ohittaa 1900-luvun alussa rakennetun suojellun huvilan.

Teemu Tarkkonen on aamukävelyllä Pereensaaressa.

“On kiva, kun saaren ympäri pääsee kiertämään polkua pitkin. Jos minulla on etätyöpäivä, aloitan sen kävelyllä täällä. Muuten täällä tulee käytyä etenkin viikonloppuisin.”

Kun Pereensaari muuttui virkistyspuistoksi, Tarkkonen kertoo pelänneensä alueen muuttuvan ruuhkaiseksi.

“Ruuhkia ei ole ollut ainakaan vielä, ei ainakaan silloin, kun itse olen täällä ollut.”

Virkistyspuistoon toivotaan tultavan etupäässä kävellen tai pyörillä. Alueen pyörätelineitä koristaa Pirkkalan kunnan nimikkoeläin siili.

AAMUHETKET Pereensaaressa ovat myös Minna Santosen mieleen. Hän tulee kesäaamuisin saareen termospullon ja aamupalaleipien kanssa. Kahvi maistuu Saku-koiran kanssa tehdyn lenkin ja viereisellä ulkoliikuntapaikalla kuntoilun jälkeen.

“Nämä pöydät ja penkit ovat hyvät, samoin kuntoilualue”, Santonen toteaa.

“Tykkäsin todella paljon Pereensaresta ennen rakentamista. Silloin täällä oli luonnonrauhaa ja lintuja enemmän kuin nykyään. Mutta nytkin on hyviä puolia, kuten juuri nämä pöytäryhmät.”

Luontokappaleetkaan eivät ole kadonneet alueelta.

“Kun olimme Sakun kanssa tässä vappupäivänä aamukahvilla, kauris kulki aivan tästä pöydän vierestä ja tuli vielä takaisinkin melkein samaa reittiä.”

Pereensaaren puisto

Pereellä Pyhäjärven rannassa sijaitseva Pirkkalan kunnan omistama yleinen virkistysalue.
Kulku Pereensaarentieltä pengertietä pitkin.
Aktiviteteetit: kävely- ja pyöräilyreittejä, rantapolku, peli- ja kuntoilualue, nuotiopaikka, pöytäryhmiä, penkkejä, piknik-alue, uimalaituri, veneranta. Tulossa viljelypalstoja, jotka jakoon ensi vuonna.
Pirkkalan kunta vuokrannut osan alueesta Saarni Kiinteistöt Oy:lle 30 vuodeksi. Yritys vastaa alueen palvelutoiminnoista: Sauna avoinna läpi vuoden (kesäisin uimalaituri yhteiskäytössä kunnan kanssa), kaksi padel-kenttää toiminnassa kesäaikaan. Vuokrasopimukseen kuuluu myös Pereensaaren vanha huvila, joka odottaa remontointia.
Alueella 40 autopaikkaa. Pyörätelineitä.