USEIMMITEN, kun kalenteri ilmoittaa arkipyhästä ja koko Suomi vaihtaa hetkeksi vapaalle, on kyseessä kristillinen juhla.
Melkein kaikki vuosittain toistuvat juhlapäivät, kuten helatorstai, loppiainen, jopa juhannus, ovat kristinuskon tarjoamin vapaapäiviä, joista jokainen pääsee nauttimaan. Muutamia poikkeuksia tähän joukkoon on. Iloinen kevään juhla vappu on yksi niistä.
Juhlat, jotka pohjautuvat kristinuskoon, tuovat ainakin itselleni paljon iloa. On jotain armollista siinä, että merkityksellinen juhla tulee aina uudestaan.
Jos vaikkapa suuri paasto (joka kestää tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen) menee hengellisesti plörinäksi, niin seuraavana vuonna on taas uusi mahdollisuus keskittyä sen syvempään merkitykseen ja löytää syvyyttä myös omaan elämäänsä.
OLEN kuitenkin yhtä lailla iloinen siitä, että kalenterissa on niitäkin juhlia, jotka eivät kirkkovuoden kiertoon liity, kuten vappu.
Toki kristinuskon vaikutus vapussakin näkyy, onhan se saanut nimensä pyhimys Valburgilta, mutta merkitykseltään vappu on opiskelijoiden, työväen ja kevään juhla.
Ajattelen, että sopiva vaihtelu on ihmiselle hyvästä. Välillä on mukava juhlia niin, että tulee tempautuneeksi hengellisen pohdiskelun maailmasta ihmisten keskelle, seuraamaan värikästä opiskelijakulttuuria, lasten ilonpitoa ja – jos Luoja suo – ihailemaan viimeinkin alkavaa kevättä.
KALENTERIMME on yhdistelmä kristillisiä ja maallisia perinteitä. Ne kulkevat rinnakkain varsin mutkattomasti, lainaavat välillä toisiltaan ja palaavat taas omille urilleen. Se taitaa olla hyvä kuva myös ihmisen elämästä. Maalliset ja pyhät kokemukset vuorottelevat ja sulautuvat toisiinsa.
Ehkä sana ”arkipyhä” pitää sisällään enemmän kuin ensikuulemalta tulee ajatelleeksi.
