TÄHÄN en kyllä ryhdy enää ikinä.
Kutakuinkin sellaiset olivat mietteeni, kun istuin vuosia sitten Tampereen yliopiston tietokoneluokassa vertailemassa yhdistyksen kirjanpitoa skannattuihin kuitteihin. Laskin lauloi ja päätä raaputti.
Noin vuotta aiemmin pieni harrastusporukkamme oli päättänyt virallistaa itsensä yleishyödylliseksi yhdistykseksi tapahtumien järjestämisen ja tilavuokrausten helpottamiseksi. Perustamiskokouksen huumassa olin ajatellut, että kerran vuodessa työllistävä tilintarkastajan tehtävä olisi juuri sopiva minulle, joka en nauti velvollisuuksista mutta joka haluaa näyttä hyödylliseltä ystäviensä silmissä.
Kun sitten sain materiaalit eteeni, tajusin, etten tiedä tilinpäätöksistä mitään. Siinä koulukiireiden keskellä, kadonneiden kuittien perään kysellessä olo ei ollut enää hohdokas.
JO vuosien ajan lehtijutut ovat kertoneet, että suomalaisten yhdistysten jäsen- tai ainakin aktiivimäärät ovat olleet laskusuunnassa. Korona-aika antoi monelle yhdistykselle kovan tällin, mutta ilmiö ulottuu jo vuotta 2020 edeltävään aikaan.
Tämä ei tarkoita, etteikö yhdistyksiä arvostettaisi. Urheiluseuroista ja muista isommista yhdistyksistä minulla ei ole pahemmin kokemusta, mutta väitetäänpä niiden tekevän korvaamatonta työtä lasten ja aikuisten liikuttamisen ja muun hyvinvoinnin eteen. Erityisen hatunnoston ansaitsevat järjestöt, jotka pyrkivät tuomaan yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin hiljaisimpia ääniä ja ajamaan heikompien asiaa – ei mikään rentouttavin tehtävä sekään.
Ystäväni, erään toisen harrasteyhdistyksen vetäjä, tuskaili vastikään, kuinka uusia vastuunkantajia ei vain tunnu ilmestyvän mistään, vaikka innokkaita harrastajia piisaakin. Pitkällä tähtäimellä tällainen johtaa konkarien väsymiseen ja jopa toiminnan näivettymiseen.
Työmäärään voi jossain määrin myös rivijäsen vaikuttaa.
MIKÄ mukaan lähtemisessä sitten pelottaa? Omalla kohdallani ainakin se, riistäytyykö työmäärä käsistä. Jos tekijäpulassa räpiköivä yhdistys saa otteen pikkusormestani, niin enkö löydä kohta itseni vastentahtoisesti puheenjohtajan paikalta?
Työmäärään voi jossain määrin myös rivijäsen vaikuttaa. Oletanko puheenjohtajan päivystävän Whatsapp-ryhmässä kellon ympäri vastaamassa kysymyksiin, joihin löytäisin itsekin vastauksen parilla klikkauksella?
Jos vastuunkantajia löytyisi useita, vastuut voisi pilkkoa pienempiin osiin. Jos kaikki tekisivät vähän, kaikilla olisi helpompaa.
ALUSSA mainitsemani harrastusyhdistys on pysynyt kasassa ja elinvoimaisena, vaikka tilintarkastajan toimeni jäi kahden vuoden mittaiseksi.
Pari viikkoa sitten istuin leirikeskuksen saunan kuistilla syömässä kuumaa keittoa ja kuuntelemassa ystävieni puheensorinaa ja joutsenten tööttäilyä järven jäällä. Tunsin itseni tavattoman onnelliseksi.
Tähänkin onnenhetkeen oli tosin vaadittu se, että joku oli suunnitellut tapahtuman, varannut leirikeskuksen, hakenut avaimen, tiedottanut muille aikatauluista ja tehnyt lukemattomia muitakin asioita, joista minulla ei ole aavistustakaan.
Olisiko se tilien tarkistaminen kerran vuoteen sittenkään mahdoton tehtävä?
