Aluehallitus päätti kymmenestä lähiasemasta

Viime syksynä aluehallitus päätti, että Pirkkalan terveyskeskus on yksi säilytettävistä sote-asemista.

PIRKANMAAN hyvinvointialueen aluehallitus linjasi maanantaina, että 12 lähiaseman jatkosta päätetään syyskuussa liikkuvien palvelujen kokeilujen jälkeen.

PIRKANMAAN hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantaina sellaisista sosiaali- ja terveyspalvelujen lähiasemista, joiden alueella palvelutarve, välimatkat ja tilat edellyttävät omaa lähiasemaa.

Muista lähiasemista päätetään liikkuvien kokeilujen perusteella. Hallitus perusti myös ohjausryhmän, joka selvittää hyvinvointialueen ostopalvelujen käyttöä ja kustannusten vähentämistä.

HYVINVOINTIALUEEN lähiasemia on jatkossa Ikaalisissa, Kangasalan Ruutanassa, Kangasalan Vatialassa, Kuhmoisissa, Pälkäneellä sekä Urjalassa. Tampereen alueella palvelevat jatkossa Koukkuniemen hammashoitola, Peltolammi sekä ulkoistetut asemat Mehiläinen Hervanta ja Mehiläinen Tampereen keskusta. Näiden lähiasemien toiminnan perusteena on alueen palvelutarve, pitkät välimatkat ja tämänhetkiset alueella käytettävissä olevat tilat.

Liikkuvien palvelujen kokeilun jälkeen päätettäväksi tulevat loput lähiasemat syyskuun loppuun mennessä. Näitä lähiasemia ovat Ruovesi, Juupajoki, Vesilahti, Punkalaidun, Pälkäneen Luopioinen, Kihniö, Lempäälän Kulju, Sastamalan Mouhijärvi, Ylöjärven Kuru, Kangasalan Sahalahti sekä Tampereen Kaukajärvi ja Kämmenniemi.

MAANANTAINA aluehallitus päätti myös aikuisten suun terveydenhuollon palvelujen hankinnasta. Tarjouksen jätti 14 yritystä, joista yksi tarjoaja suljettiin pois. Tarjousten vertailuperusteena käytettiin halvinta hintaa, koska laatu huomioitiin osana vähimmäisvaatimuksia. Tarjouspyynnön osa-alueissa sovellettiin myös hintaleikkuria.

Suun terveydenhuollon sopimuskausi alkaa 1. toukokuuta ja se on voimassa toistaiseksi. Hankinnan arvoksi on arvioitu 12 miljoonaa euroa, mutta hyvinvointialue ei ole sitoutunut ostamaan palveluja koko hankinnan arvon laajuisesti.

ALUEHALLITUS perusti maanantaina myös koko hyvinvointialueen ostopalveluihin ohjausryhmän. Se selvittää ulkopuolelta ostettavien palvelujen käyttöä ja kokonaisuutta. Ryhmä tekee konkreettisen suunnitelman ostopalveluiden käytön ja kustannusten vähentämiseksi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Työryhmä työskentelee syksyyn asti.

ALUEHALLITUS päätti syksyllä, että Pirkanmaalla on neljä sote-kampusta, Hatanpää, Sastamala, Valkeakoski ja Kauppi mukaan lukien Tays Keskussairaala, jotka tarjoavat sosiaali- ja terveyspalveluja alueellisesti laajalle väestönosalle, myös harvemmin tarvittavia sekä erityisosaamista sekä erikoislaitteistoa vaativia palveluja.

Lisäksi yhteensä 20 sote-asemaa palvelee vähintään 20 000 asukkaan väestöpohjaa. Niistä päätettiin jo aiemmin syksyllä. Entisen Pirkkalan terveyskeskus on yksi säilytettävistä sote-asemista.