TÄNÄ vuonna helmikuussa on 29 päivää. Sitä saa siis elämäänsä tänä vuonna yhden ylimääräisen päivän.
Mitä sitä voisikaan tehdä yhdellä ylimääräisellä päivällä? Löytyisikö joku erityinen juttu tai tehtävä, jonka voisi vihdoin toteuttaa? Vai onko ”vain yksi ylimääräinen päivä” ihan itsestäänselvyys? Siinä tapauksessa voi muistuttaa itselleen, että se tulee seuraavan kerran vasta neljän vuoden kuluttua.
Kun tällaisia miettii ja pyörittää mielessään, alkaa tuntua, että ylimääräinen päivä on ihan aarre. Mihin sen siis oikeasti käyttäisi? Olisiko joku tärkeä asia hoidettava juuri tänään? Pitäisikö tänään tavata joku, antaa aikaa jollekulle tai selvittää jotain asioita? Mihinköhän Jumala toivoisi, että ylimääräisen päivän käyttäisin?
Välillä aikaan suhtautuu liian kevyesti. Joskus sitä ihan tuhlaa. Mutta onko lopultaan mikään arkinen ja itsestään selvä sittenkään sitä? Moni vakavammin sairastunut on sanonut jotenkin tämän suuntaisesti, että jos saisi vielä keitellä niitä aamukahveja ja viettää sen yhdenkin ylimääräisen päivän.
Paastonaikaa kun eletään ja karkausvuotta, voi myös ylimääräisenä päivänä tutkia hiljaa mielessään tätä Raamatun lausetta: Jumala opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen (Psalmi 90). Mihinköhän suuntaan se alkaa osoittaa?