OLIN syksyllä polven tekonivelleikkauksessa. Leikkaus meni hyvin ja kuntoutuminen on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Varmaa tosin ei ole, miten polvi tulee lopulta toimimaan, mutta varmaa on, ettei siitä alkuperäisen kaltaista enää tule.
Leikkaus oli pakko tehdä, koska kaikki liikkuminen jalkojen päällä oli loppuvaiheessa pelkkää kipua. Tämä matka kivuista leikkauksen kautta kuntoutumiseen on ollut haastava. Monessa kohtaa pää käskee tehdä kuten ennenkin on tehty, mutta polvi ei tule mukana. Turhauttavaa.
TOIMENPITEEN tässä vaiheessa katson taaksepäin ja mietin, mitä olisin tehnyt toisin. Laulussa lauletaan ”päivääkään vaihtais en pois”. Minä vaihtaisin tällä tiedolla, mikä minulla nyt on. Vaihtaisin oman ruumiini kunnioittamisen ja tekisin enemmän oman hyvinvointini eteen. Vieläkään ei ole myöhäistä, mutta opitut tavat ovat aika sitkeästi iskostuneet mieleen.
Onneksi kuitenkin ihminen on keksinyt kuinka varaosia voi vaihtaa. Elämä voi jatkua, vaikka jokin paikka kuluisikin loppuun. Tekeekö kuitenkin varaosien vaihto minusta bionic-naisen, bionic = bioninen = epäaito, keinotekoinen, epätodellinen, kuvitteellinen? Ehkä, ehkä ei, mutta varmaa on, ettei mikään varaosa korvaa alkuperäistä Luojan luomaa osaa. Alkuperäinen on alkuperäinen ja varaosa on varaosa, vaikka toimisikin lähes alkuperäisen kaltaisesti.
Parasta olisi ollut ymmärtää alusta lähtien alkuperäisen arvo ja ainutlaatuisuus, Luojan luoma täydellinen kokonaisuus.