Goonsille kotitappio selkeästä johtoasemasta – ”Lähdimme vapaalle liian aikaisin”

GOONS kärsi viime lauantaina 3-4-tappion kotikaukalossa Ruovedelle III divisioonan Hämeen lohkossa eikä pirkkalalaisseura näin pystynyt varmistamaan paikkaa pudotuspeleihin. Joukkueella on runkosarjassa vielä kaksi ottelua.

”Kohtaamme seuraavaksi Nokian Sablesin ja voitolla paikka alkaisi olla selvä. Kohtasimme heidät avausottelussamme, ja peli meni siitäkin syystä jännityksen piikkiin”, puuhamies Ali Serradj sanoi.

Goons johti puolivälissä 3-0 Raimo Eskelisen tehtyä kaksi ja Olli Lukkarisen yhden maalin. Vastustaja teki päätöserässä kolme maalia.

”Lähdimme vapaalle liian aikaisin, ei tehty töitä loppuun saakka. Toki näkyi, kun puolet kärkihyökkääjistä oli pois ja ketjut menivät uusiksi. Jouduimme lainaamaan Okko Paasosen Jämsänkoskelta, jotta saataisiin kokoonpano täyteen”, Serradj selvitti.

Edelliset kolme ottelua pelannut Julius Veikkola aloitti vaihdosta ja maalia vartioi Jaakko Timlin. Timlin vaihdettiin pois 3-4-maalin jälkeen 49. minuutilla.

”Kiekko pomppi sisään neljännessä maalissa ja muutenkin pomput olivat nyt kaverin puolella”, Serradj pohti.

Jääkiekon III div, Häme

Tilanne, pelaamatta 2 kierrosta

HCPJ 16 169-63 45
VaPS Hockey 16 116-64 43
Sables 16 95-88 33
HPK Icedogs 16 125-91 30
Goons 16 95-80 28
RuoSkA 16 95-86 27
KaVo 16 105-109 26
PK 83 16 101-85 25
——————————-
Pingviinit 16 82-90 24
JIlves 16 94-98 20
AHK 16 113-116 18
Kiekko-Karhut 17 77-108 15
Fortuna 16 67-107 14
KiePo 16 71-117 7
JäHi 16 54-157 5