SIINÄ se on. Tampereen Komediateatteri tarjoaa jälleen jotakin äärimmäisen iholle tulevaa, katsojaan pitkäkestoisesti vaikuttavaa. Ohjaaja Marika Vapaavuori saavuttaa näyttelijäviisikon kanssa lopputuloksen, jossa tunteva ihminen läpivalaistaan paljastavasti niin ruumiinsa kuin mielensä salatuimmastakin kolkasta.
Mulkoilijat on mestariteos, joka piirtää totuudenmukaisen kuvan ihmisen persoonallisuuden valoisista ja pimeistä puolista. Varottavastikin!
Inhimillisenä luomuksena pysyäkseen ihminen tarvitsee säännöllistä tuuletusta ja ravistelua, ettei häneltä unohdu totuus. Kunniakkaan uran näyttelijänä tehnyt näytelmäkirjailija Steven Berkoff on uppoutunut lukuisissa roolitöissään vahvasti ihmisyyden synkimpiinkin piirteisiin. Varmaa on, että taiturimaisen sanailijan kynästä lähtenyt Kvetch, nyt suomennettuna Mulkoilijat, on vakavaa latausta ihmisen jalosydämisyydestä raastavaan ihmisvihaan.
Steven Berkoff on käsite, ja hänen ilmaisullista lahjakkuuttansa arvostetaan kansainvälisesti. Perustellusti!
Kvetch on käännetty kaksi kertaa suomen kielelle. Ensiksi asialla oli Kersti Juva, sitten Juha Lehtola, jonka suomennokseen Tampereen Komediateatterin esitys pohjautuu. Berkoffin alkuperäinen teksti on sanatulituksen värikylläistä juhlaa. Suomen kieli on kiitollinen ilmeikkyydessään ja sanojensa kuvailevaisuudessa. Lähtökohta on hedelmällinen herkulliselle teatteriesitykselle, jossa katsoja näkee monella tavalla itsensä.
Ohjaaja luo fiiliksen
Marika Vapaavuori on kokenut ohjaaja. Pitkä ja monipuolinen työsarka luovat hänelle kestävän pohjan rakentaa eheä ja mukaansa tempaava komedia. Mulkoilijat ei ole missään tapauksessa aloittelevan ohjaajan kauraa. Vapaavuori on tullut sinuiksi teoksen monitasoisuuden kanssa. Pieninkään yksityiskohta ei ole häneltä jäänyt huomaamatta eikä tunnistamatta. Ohjaajan vastuullisena urakkana on paketoida kaikki yhteen ja samaan pakettiin.
Ohjaaja on virtalähde, joka energisoi koko työryhmän. Sen jokaisen jäsenen on oltava valppaana ja hereillä – heittäytymään täysillä ja antamaan kaikkensa. Näyttämöllä, tarkkakatseisten katsojien silmien edessä, kaiken on tapahduttava kuninkaallisella tarkkuudella. Ilmeiden on oltava kohdillaan. Koko kehon kielen on tuettava kutakin tilannetta sen absurdimaisuudesta huolimatta. Äänen on puhkuttava vuoroin roihuavaa paloa ja vuoroin latistavaa happamuutta. Instrumenttina on kokonaisvaltainen ihminen.
Lauantainen ensi-ilta toi näyttävän uuden sulan Vapaavuoren hattuun. Tampereen Komediateatterin Mulkoilijat on komediaa parhaimmillaan. Nyt saadaan nauraa vapauttavasti arjesta tutuille jutuille.
Sisäistettyä ja elämäntotta
Ensi-ilta osoitti, että Pilvi Hämäläinen, Tommi Raitolehto, Lari Halme, Marjut Sariola sekä Ola Tuominen ovat hioneet komedian viimeisen päälle esityskuntoon. Yksi pieni ajatuskatkos teki ensi-illasta inhimillisen.
Donna ja Frank ovat aviopari. Pilvi Hämäläisen ja Tommi Raitolehdon sanailu myötäilee herättävällä tavalla suhdetta, jossa aurinkoiset ja romanttiset hetket ovat taakse jäänyttä elämää. Harvat paneskelutkin ovat pakkopullaa.
Hämäläinen saa valjastettua koko naisellisen vartalonsa erilaisten tunnetilojensa kuvajaiseksi. Hänen ilmeilynsä tekee aikamatkan säteilevästä kultapupusesta toivonsa menettäneeksi rouva tavallisuudeksi. Hämäläinen jos kuka viestii naamataulullaan.
Tommi Raitolehto nousee koko näytelmän kantavaksi voimaksi. Hänen kontollansa on valtava määrä tekstiä, jonka hän tykittää tosi miehen varmuudella syvällä paatoksella. Frankin osana on ollut kerätä niin siviili- kuin työelämässään kaikki käsittelemättömät asiat muistinsa sopukoihin ja ruumiinsa lastiksi. Aikamme termi on vertaistuki – sen primus motor Raitolehdon tulkitsema Frank on.
Lari Halme parantaa vuosi vuodelta komediallista juoksuaan. Halin osassa hän tekee piiruntarkkaa työtä, jossa yksin erossa jäänyt mies etsii uudenlaista paikkaa elämänsä eri piireissä. Hal edustaa maansa myynyttä mutta ehdottomasti myös valonpilkahduksiin terhakkaasti tarttuvaa urhoa.
Marjut Sariola on notkealiikkeinen anoppi. Nuppi on terävä, ja tokaisut ovat viiltäviä. Jalka nousee, ja vatsa toimii. Otollinen tilanne tekee hänestä ketterän.
Ola Tuomisen rooli Georgena on pieni mutta sitäkin sähäkämpi. Nokkelakielinen menestyjä joka kylpee rahoissaan mutta jolle rakkaus on kortilla.
Tämän komedian yksityiskohtien kertominen on mahdotonta, koska niiden avaaminen veisi mielen mennä katsomaan näytelmää.
Ruokapöydästä petiksi
Paula Varis on suunnitellut lavastuksen, joka myötäilee kiitettävästi näytelmän tarpeita. Tässä tapauksessa vähän on viisas ratkaisu. Näyttelijäntyö on siinä keskiössä, jossa sen kuuluukin olla.
Elina Vättö on pukenut Donnan, Frankin, Halin, anopin sekä Georgen käsikirjoituksen ilmestymisajan, 1980-luvun hengessä.
Johanna Vänttisen maskeeraukset ja kampaukset edustavat niin ikään vuosikymmenen tyyliä.
Eero Auvinen on vankka tekijä videoissa, joita tässä esityksessä on maltillisesti.
Mika Eerolan valot ja äänet kuorruttavat luontevasti näyttämön tapahtumia ruokapöydän ääreltä sänkyhommiin.
Terapiaa, sitä tämä teos tarjoaa tyylikkäästi ja rehellisesti.
Näytelmässä ollaan koko ajan asialla – liossa ovat kuitenkin ihmisten tunteet.
