Vauhdilla maallistuvassa maailmassa kuuluu myös toisenlainen ääni. Muun muassa uskonnollisesta musiikistaan kuulun ranskalaisen taidesäveltäjän Francis Poulencin (1899-1963) säveltämä ja libretoima Karmeliittasisaret (Dialogues des Carmélites) soi nyt Jumalan kunniaksi Suomen kansallisoopperassa. Libretto perustuu ranskalaiskirjailija Georges Bernanos’n (1888-1948) kirjoittamaan näytelmään. Teksti on sanomansa kirkkaudessa tervetullut muistutus Kristuksen kirkosta ja Jumalan palvelemiselle antautuvista nunnista – heistä, jotka omistavat elämänsä rukoukselle ja tien tasoittamiselle Jumalan valtakuntaan.
Vaali-Suomessa taistellaan tasavallan presidentin tehtävästä. Helsingin ytimessä ehdokkaiden vaalimökit ovat sulassa sovussa, mutta niiden liepeillä käydään repivääkin sielujen sotaa. Suomen ja Venäjän välinen raja on kiinni. Itänaapurin puolella ihmisjoukot odottavat polkupyörineen talven väistymistä ja pääsyä pohjoismaahan. Ukraina on kroonisena sotatantereena, eikä siellä orasta rauha. Gaza on mielivaltaisen hävityksen vallassa. Maailmassa riehuvat kymmenet kriisit.
Suomen kansallisoopperan seinää somistaa mainos, jossa markiisin tyttären, Blanche de la Forcen roolin laulava sopraano Marjukka Tepponen säteilee sisäistä rauhaa ja taivaallista valoa. Jo juliste vangitsee oopperaan tulevan katseen, ja nunnakokelaan tyynet kasvot piirtyvät muistiin. Kaukana kavala maailma.
Karmeliittasisaret kertovat historiallisella tositapahtumalla Jeesuksen sanoman, ettei hänen seuraamisensa ole helppoa. Hänen seuraajansa kohtaavat ja kokevat arvottomuutta, ivaa, vainoa sekä raakaa väkivaltaa.
Osa Euroopan synkkää ja veristä historiaa on 17. heinäkuuta vuonna 1794, jolloin Pariisissa mestattiin giljotiinilla 16 Compiégnen karmeliittaluostarin asukasta, heistä 11 karmeliittanunnia. Ranskan raa’an terrorin aika tuli päätökseen vain 11 päivää tämän jälkeen, kun terroria johtanut Maximilien Robespierre päätyi itse giljotiinin terävän terän ruoaksi. Vainon uhreja olivat papit ja katolisten sääntökuntien jäsenet eli munkit ja nunnat sekä aatelisto.
Teoksen väistämättömän dramaattinen hetki on riipaisevan vaikuttava ja kyyneleet silmiin kirvoittava viimeisessä kohtauksessa, kun nunnat kävelevät rauhallisessa kulkueessa mestauspaikalle laulaen Salve reginaa.
Historian kirjojen mukaan nunnat kulkivat mestaukseensa ilosta hurmioitunein kasvoin kuin he olisivat olleet menossa vihille. Yleisö oli historiallisten lähteiden mukaan mestaamiskokemuksesta täysin mykistyneitä. Mestauksen päätyttyä kaikki olivat olleet täysin hiljaa. Vastavallankumouksellisten mieliin jäi elämään uskomus, että tämä johtui nunnien antaman uhrin takia. Nunnat kanonisoitiin 112 vuotta heidän teloittamisensa jälkeen vuonna 1906. Heidän muistopäiväänsä vietetään 17. heinäkuuta.
Koskettavuus kumpuaa oman maan historiasta
Karmeliittasisaria seuratessa pohdin monta kertaa, mistä teoksen syvyys ja todenmukaisuus kumpuavat. Oopperan musiikki ja libretto kuvaavat Ranskan historian yhtä pimeää aikakautta.
Karmeliittasisarien kohtalon kaltaiset tapahtumat jäävät kansa- ja ihmiskunnan muistiin. Niiden haavat eivät parane helposti. Kohtaloiden käsitteleminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta syistä ja seurauksista voitaisiin oppia tai ainakin saada mielen- ja sielunrauha. Tällaiset historialliset verilöylyt innoittavat kirjoittajia. Muiden muassa saksalainen Gertrude von le Fort kirjoitti karmeliittojen vaiheita mukailevan novellin.
Se oli puolestaan lähteenä ranskalaiskirjailija Georges Bernanos’n kirjoittamalle Dialogues des Carmélites -näytelmälle. Katolista kirkkoa ja nunnien marttyyriutta kuvaavan tekstin syvällinen kunnioitus perustuu siihen, että Bernanos oli syvästi uskonnollinen. Hän kuvasi romaaneissaan paljon kärsimystä ja taistelua pahuutta vastaan. Ajattelen, että Bernanos käsittelee vaativaa aihetta kansakunnan sisältä käsin. Kotimaan historia on kiinteä osa hänen omaa historiaansa.
Myös oopperan säveltäneen ja sen libreton kirjoittaneen Francis Poulencin juuret ovat syvällä ranskalaisessa maaperässä. Kansakunnan yhteiset kokemukset, merkittävänä yhteinen suru, heijastuvat sävellyksestä. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa hänen varsin suuri uskonnollisen musiikkinsa määrä.
Kapellimestari Hannu Linnun johtama Suomen kansallisoopperan orkesteri tarjoaa yleisölle Poulencin hienovaraisen ja totaalisen musiikkikielen, jossa on paljon hymnaalista. Esimerkiksi rukoukset erottuvat pyhyyttä kohottavina osina.
Sävellystyön oivaltavuus tulee ilmi muun muassa teoksen loppupuolella, jossa giljotiinin päitä janoavan terän tappavat sivallukset kuuluvat ilmanohuina tuulenviremäisinä henkäyksinä.
Kansallisoopperan orkesteri esittää tyylikkäästi korostaen libreton rytmit. Lyyrinen virtaus kaunopuheisuudessaan tekee ymmärrettäväksi nunnien sitoumukset Jumalan palvelijattariksi. Heidän elämänsä ja sielunsa eivät ole kauppatavaraa.
Karmeliittasisaret-oopperan eheys johtuu siitä, että Poulenc on voinut paketoida koko kokemuspiirinsä ja taiteellisen näkynsä sävellykseen ja librettoon. Ne ovat samasta kynästä.
Pierre-André Weitzin suunnittelemat lavastus ja puvut täydentävät oopperan kokonaisannin. Kaiken keskiössä on risti, joka kuvastaa voittoa kuolemasta ja ylösnousemuksen kautta välittyvää toivoa ja elämää.
Ranskan kielellä sydämeenkäyvästi
Perjantainen ensi-ilta jää Suomen kansallisoopperan historiaan ainutlaatuisena oopperan juhlana. Karmeliittasisarukset laulettiin herkällä ranskan kielellä.
Läheisen ihmisen menettäneen Hannu Linnun musiikinjohdossa oli herkkyyttä, syvyyttä sekä kiitollisuutta, joita kuolemantapaukset meissä synnyttävät.
Suomen kansallisoopperan orkesteri antoi kasvot monipuoliselle eurooppalaiselle säveltämisen mestarille Francis Poulencille. Näin korkeatasoisesti esitettävä Karmeliittasisaret herättää kiinnostuksen säveltäjän muuta tuotantoa kohtaan.
Meillä Suomessa perheet eivät ole kohdanneet, eivätkä kohtaa niin paljon tilanteita, joissa perheiden tytöt ja pojat ilmoittavat omistautumisestaan Jumalan valtakunnalle ja luostarielämälle. Esimerkiksi Ranskassa tällainen on ollut tuttu osa elämää.
Kansallisooppera on miehittänyt roolit taiteilijakunnan parhaimmistolla. Blance de la Forcen roolin laulava sopraano Marjukka Tepponen elää todeksi maailmasta luopumisen ja Jumalan puutarhaan siirtymisen – sen elämänmuutoksen, jossa maallinen menettää merkityksen ja rukous ja kuuliaisuustehtävät täyttävät päivät.
Johanna Rusasen dramaattinen sopraano tekee kunniaa priorittaren (nunnaluostarin johtaja) roolille, jonka kuolintaistelu muodostuu teoksen ensimmäisen puoliajan henkeäsalpaavaksi huipennukseksi. Tätä tilitystä seuratessa ajatuksiini pulpahtavat muistot Rusasesta Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten Riittana. Tämä kohtaus on myös lavastuksellisesti nerokas, sillä tilannetta seurataan lintuperspektiivistä.
Mezzosopraano Tuija Knihtilä luo Äiti Marien roolissa sydämen luostarille. Hänen äänessään välittyvät armollisuus, kunnioitus ja ylistys sekä viisaus.
Sopraano Sanna Iljin sisar Constancena antaa äänen ja ruumiillistuman nuorelle nunnakokelaalle. Hänen aurinkoinen olemuksensa on voima, joka kantaa sisaryhteisöä.
Sopraano Pauliina Linnosaari (uusi prioritar), baritoni Markus Nieminen (markiisi de la Force, tenori Tuomas Katajala (ritari de la Force), tenori Mika Pohjonen (pappi), mezzosopraano Ida Wallén (Äiti Jeanne) ja baritoni Aarne Pelkonen (Javelinot, lääkäri) tähdittävät mestarillista Karmeliittasisaret -oopperaa. Koko huipputaiteilijoiden joukko tekee siitä vahvan tulkinnan, joka puhuttelee taatusti jokaista sen kokijaa.
Teos on vuokrattu Théatre des Champs-Élysés’stä. Kyseessä on Pariisin Théatre des Champs-Élysées’n ja Brysselin Théatre royal de la Monnaien yhteistuotanto.
MATTI PULKKINEN
