Lainkäytön uskottavuus, kuin veteen piirretty viiva

Tuomiolauselmia luettaessa törmää päätösten monenkirjavuuteen. Päätösten tulisi olla johdonmukaisia, eikä niihin pitäisi sisältyä vastaajan pään silittelyä tai paljousalennuksia.

ANTIIKIN Kreikasta, muinaisen historian kehdosta, on kotoisin monenlaisia viisauksia. Jo silloin merkittävät filosofit lausuivat teesejään, joita voisi soveltaa nykypäivänäkin. Eräs heistä, lakeihin ja ihmisyyteen perehtynyt oli filosofi Platon. Hän lausui ”He who does no wrong has no need of the law”. ”Se joka ei tee väärin, ei tarvitse lakia”.

Filosofi Platonin ajatus, voi kun kaikki noudattaisivat sitä, ei toteutunut silloin eikä myöskään nykyisin.

Tuomioistuinten tulisi ottaa erityistehtäväkseen niiden ihmisten suojelemisen, jotka eivät tee väärin toisiaan kohtaan.

Oikeuslaitoksen tehtävänä on rangaista niitä, jotka eivät hyväksy ja toteuta yleisesti hyväksyttyjä elämisen ja ihmisyyden ehtoja. Suomen, pohjoisen kansan perinteiset lait ja asetukset tulee asettaa pohjaksi lakiemme laadintaan ja oikeuskäytännöksi.

Jokainen oikeusaste haluaa iskeä oman pukinsorkkansa tuomiolauselmaan.

SÄÄDETTYJEN lakien kiertäminen oikeuskäytännössä on tullut tavaksi. Tähän tehtävään osallistuvat monet asianajajat sekä eri oikeusasteissa tulkitsevat päättäjät toisinaan kuin ”piru raamattua”. Tavoitteena on etsiä lainlaatijoiden huolimattomuusvirheitä tai tarkoituksellisesti jätettyjä epätarkkuuksia.

Raastuvanoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus pallottelevat päätöksiään. Jokainen oikeusaste haluaa iskeä oman pukinsorkkansa tuomiolauselmaan. Onko tavoitteena osoittaa, että he ovat miettineet ja syventyneet tapaukseen paremmin ja tarkemmin kuin aiemmat oikeusasteet.

Oman värinsä oikeuslaitosjärjestelmään tuovat syyttäjät. Nuo kaikkitietävinä itseään pitävät henkilöt, jotka viivyttävät usein oikeuden toteutumista, jopa poliittisin perustein, jotta kaikki oikeusasteet tulisivat läpi kahlattua. Raha tässä viivyttelyssä kilahtaa asianajajien ja valtion kirstuun, kansa maksakoon.

Tuomiolauselmia luettaessa törmää päätösten monenkirjavuuteen. Päätösten tulisi olla johdonmukaisia, eikä niihin pitäisi sisältyä vastaajan pään silittelyä tai paljousalennuksia.

Huumetuomioiden, raiskausten, henkeen ja omaisuuteen kohdistuvien rangaistusten välillä näyttää olevan huomattavia poikkeamia maallikonsilmillä katsottuna. Julkisuuden pakoilu, hupun takana piilottelu on oikeuden halventamista. Tuomioiden peittelemätön julkisuus luo pohjaa oikeusjärjestelmän uskottavuudelle.

Markku Lehtinen

Tampere