”MIKAELIN isoisoisä oli Verner Spåre. Spåren suku omisti aikanaan paljon maata Pirkkalasta”, Silvon tilan isännän Mikael Ahlströmin avopuoliso Minttu-Mari Haverinen kertoo.
Silvon viehättävä vaalea päätalo sijaitsee mailla, jotka ovat kuuluneet samalle suvulle jo satojen vuosien ajan. Matkaa Tampereen rajalle Härmälänrantaan on vain kilometri.
”Tarina kertoo, että sisarukset vetivät Silvosta pitkää tikkua niin, että Verner voitti. Kun hän tapasi Alicen eli Mikaelin isoisoäidin, he päättivät Silvon rakentamisesta.”
Silvon historiaan mahtuu lukuisia erityislaatuisia ihmisiä, ja Alice Spåre (o.s. Ehrnrooth) on kiistatta yksi heistä. Hän muun muassa luki vanhemmiltaan salaa rakennusmestariksi.
Ammattivalinta oli tavaton säätyläisnaiselle, ja Alice olikin yksi Suomen ensimmäisistä naispuolisista rakennusmestareista.
”Alice oli hieno aatelissuvun rouva. Hän kuitenkin kääri hihansa ja osallistui myös maatilan töihin”, Haverinen kertoo.
Vaikka takavuosina Silvossa on ollut palvelusväkeä, asioihin on totuttu osallistumaan itse. Kun jotakin ei ole osattu, se on opiskeltu. Tilalla vallitsee edelleen sama henki.
MIKAEL Ahlström päätyi vastuuseen tilasta jo nuorena. Silvossa hän oli asunut viimeksi lapsena, jonka jälkeen perhe vietti aikaa pääasiassa ulkomailla.
”Juuri ennen kuin muutimme Itävaltaan olin 1-vuotiaana karannut pihapiiristä ja mennyt Pereentielle. Joku mies oli kantanut minut sieltä takaisin päätalolle ja kysynyt, onko teiltä jotakin hukassa?”
KUN Ahlström tuli Silvon isännäksi, päätalossa oli juuri valmistunut remontti. Siellä ei kuitenkaan oltu asuttu hetkeen, vaan tiloja oli käytetty enimmäkseen kesäisin. Myöskään Ahlström ei muuttanut heti Silvon täysipäiväiseksi asukkaaksi, vaan tilanhoito sujui hänen mukaansa ”automaatiolla” hänen itsensä opiskellessa insinööriksi Vaasassa.
Silvon isännöintiin tuli katkos, kun Ahlström muutti töiden perässä Tukholmaan. Niitä aikoja hän muistelee lämmöllä.
”Rakastin, kun asuin Tukholmassa 25 neliön asunnossa. Siellä siivouksessa kesti vain viisi minuuttia!”
KUN Ahlström muutti Tukholmasta takaisin Suomeen vuonna 2016, tilalla alkoi uusi aika. Samalla myös hänestä tuli Silvon ympärivuotinen asukas. Vaihdos pienestä asunnosta suureen Silvoon oli hurja.
”Kun ensimmäistä kertaa palattuani menin nukkumaan, tajusin, että makuuhuone oli isompi kuin entinen asuntoni.”
Neljä vuotta myöhemmin Ahlström tapasi Minttu-Mari Haverisen. Aluksi Haverinen ei osannut ajatella, että hän teki tuttavuutta suuren tilan isännän kanssa.
”Asuin Härmälänrannassa ja Mikael heitti minut kotiin töistä. Ajoimme tästä ohi ja Mikael sanoi, että tuolla hän asuu. Ajattelin, että tilalla on pakko olla monta asuntoa. Mikael sanoi kuitenkin asuvansa päätalossa. Silloin mietin, että mitä ihmettä?” Haverinen muistelee nauraen.
AHLSTRÖM ja Haverinen pitävät huolta Silvosta omien päivätöidensä ohella. Ahlström haluaakin korostaa, että vanhasta tilasta huolehtiminen vie paljon aikaa. Ajan ohella rakennukset nielevät resursseja.
”Olemme ihan tavallisia ihmisiä. Vaikka tila näyttää hienolta, niin se on tosi työläs.”
Kaksikon työnjako on selvä: Ahlström vastaa esimerkiksi rakennusten ja pihan ylläpidosta, kun taas Haverinen keskittyy arjen juokseviin asioihin. Heille on tärkeää kunnioittaa Silvon historiaa ja perinteitä.
ARJEN työteliäisyydestä huolimatta tilalla elämisessä on paljon hyvää. Pienen mäen harjanteella sijaitsevan päätalon ikkunoista aukea upea näkymä Pyhäjärvelle. Myös pihapiiri on suuri, ja sen kätköissä viihtyy sankka joukko eläimiä.
”Pihallamme on kaurisperhe, ja kettuperheitä on viimeisen neljän vuoden aikana ollut useampia. Täällä on fasaaneja. Myös supikoiria ja kärppiä on näkynyt. Ne saavat olla täällä rauhassa”, Ahlström kuvailee.
Silvon ainutlaatuisuus vaikuttaa liittyvän juuri siihen, että se on oma seesteinen saarekkeensa keskellä muuttuvaa Pirkkalaa.
”Hyvä puoli on, että täällä on oma rauha. Se on tasapainottelua sen välillä, että nauttii paikasta, mutta toisaalta on koko ajan jotakin, mitä pitäisi tehdä.”
SILVON tulevaisuus näyttäisi kuitenkin olevan turvattu. Ahlströmille ja Haveriselle syntyi tämän vuoden alussa poika Elton, jota Haverinen nimittää jo leikkisästi tilan tulevaksi isännäksi.
