KAIKKI viisi Pirkkalan kirkkoherraksi hakenutta ovat kelpoisia virkaan. Näin totesi Tampereen tuomiokapituli istunnossaan 13. joulukuuta.
Hakijoiden kelpoisuuden tutkinut tuomiokapituli kertoo lausunnossaan, että hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella Tuomo Törmänen täyttää hakijoista parhaiten seurakunnan erityisvaatimukset. Toiseksi parhaiten vaatimukset täyttyvät Heidi Pitkäsen kohdalla.
Törmänen on Taivalkosken seurakunnan pitkäaikainen kirkkoherra, ja Pitkänen työskentelee Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan hallinnon assistenttina.
TUOMO Törmänen on hakenut tänä vuonna Pirkkalan lisäksi ainakin kolmen muunkin seurakunnan kirkkoherran virkaan. Kyseessä ovat Kajaanin seurakunta, Vaasan suomalainen seurakunta ja Akaan seurakunta.
Kajaanin ja Akaan seurakuntien hauissa Törmänen ei tullut valituksi virkaan. Vaasan suomalaisen seurakunnan hausta hän veti hakemuksensa pois 3. lokakuuta.
Aiempina vuosina hän on pyrkinyt ainakin Keravan, Ylöjärven ja Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan johtajaksi.
Heidi Pitkänen puolestaan toimi Jokioisten seurakunnan kirkkoherrana vajaan vuoden ajan ennen siirtymistään Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan viime vuoden lokakuussa. Aiemmin hän on toiminut vuosia Kangasalan seurakunnan nuorisopappina.
MUUT Pirkkalan seurakunnan kirkkoherraksi hakeneet ovat Jämsän seurakunnan seurakuntapastori Ari Mäkelä, Pitäjänmäen määräaikainen seurakuntapastori Asko Nuorkivi ja Sääksmäen seurakunnan kirkkoherra Timo Waris.
Pirkkalan seurakunnan on määrä valita uusi kirkkoherra 8. helmikuuta 2024. Kirkkoherran valitsee seurakunnan kirkkovaltuusto.