PIRKKALAISEN kokoama pirkkalalaisten tulokärki vuodelta 2022 elää. Aiemmin kerroimme, että Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne olisi suurituloisin pirkkalalainen verovuonna 2022.
Hänen edelleen kiilaa kuitenkin 5,38 miljoonan euron tuloilla Mika Kuisma. Hänen taustansa on mikroskooppiskannereita valmistavassa Grundium-yhtiössä, jota Kuisma oli perustamassa. Kuisman tuloista pääomatuloa oli 3,95 ja ansiotuloa 1,42 miljoonaa euroa.
Telanteen kokonaistulot olivat 3,23 miljoonaa euroa. Siitä pääosa eli 2,9 miljoonaa oli ansiotuloja. Pääomatuloja oli 326 487 euroa. Telanne maksoi veroja yhteensä reilut 1,6 miljoonaa euroa.
Telanne kuittasi viime vuodelta huomattavasti suuremmat tulot kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2021 Telanteen tulot olivat 1,04 miljoonaa euroa.
Kolmanneksi Pirkkalan tulolistalle löytyi vielä jälkikäteen uusi nimi. Pirkkalaan muuttanut Tiina Raatikainen ansaitsi 2,46 miljoonan euron veronalaiset tulot perustamansa tilitoimisto Aldian myynnistä. Ansiotuloja hänellä oli 141 820 euroa.
Seuraavana pirkkalalaisten tulopörssissä oli edellisvuoden tapaan Avant Tecno Oy:n Pereellä asuva toimitusjohtaja Jani Käkelä. Hänen kokonaistulonsa oli edellisvuoden luokkaa eli 1,84 miljoonaa euroa. Pääosa eli 1,69 miljoonaa euroa oli pääomatuloja. Veroja Käkelä maksoi 639 555 euroa.
Miljoonatuloihin ylsi myös rakennusliikkeen omistaja Aki Hyrkkönen 1,36 miljoonan euron kokonaistuloilla. Pääomatuloja niistä oli 1,27 miljoonaa euroa.
KAKSI vuoden 2022 aikana myytyä pirkkalalaista yritystä ovat tuottaneet suuret tulot omistajilleen.
MV-jäähdytyksen myynyt Lasse Virkki ansaitsi peräti 8,59 miljoonaa euroa ollen Pirkanmaan toiseksi eniten tuloja hankkinut henkilö. MV-jäähdytyksen perusti Martti Virkki Pirkkalaan vuonna 1971.
Pirkkalaisena yrityksenä tunnettu on myös Taratest Oy. Sen omistaja Tero Mäkinen sai viime vuonna 5,66 miljoonan euron tulot yrityksen myynnin yhteydessä.
”Yhtiön pääkonttori on Pirkkalassa ja Pirkkalalla on vahva osa menestyksessämme”, yhtiössä liiketoiminnan kehityksen ja strategian johtajana työskentelevä Mäkinen sanoo eikä halua muutoin kommentoida henkilökohtaisia tuloasioitaan.
Turkkiradan yritysalueella toimipaikkaa pitävä Taratest on geotekniikan ja ympäristötutkimusten asiantuntija, joka tarjoaa palveluita infran, talonrakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin. Vähemmistöosuus yhtiöstä myytiin pääomasijoitusyhtiölle.
PIRKKALAN tulokärki on vaihtunut paljon edellisvuodesta.
Vuoden 2021 tulokuningas oli Vesivek Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki noin 2,6 miljoonan euron tuloilla. Viime vuonna hän ansaitsi 600 126 euroa.
Vuonna 2021 kolmanneksi ja neljänneksi eniten ansainneet pirkkalalaiset olivat Lepomoisiossa asuvat Auli ja Ville-Petteri Kälvi. Heidän molempien tulonsa olivat silloin 1,14 miljoonaa euroa. Tulot olivat seurausta yrityskaupasta, jossa Hippo Terapiaklinikka myytiin Mehiläiselle. Viime vuonna heidän tulonsa olivat huomattavasti vähäisemmät.
Viidenneksi Pirkkalan tulokärjessä kiilasi vuonna 2021 Normi-konsernin perustaja Tommi Saarni noin 1,1 miljoonalla eurolla. Saarni on mukana myös Saarni-Groupissa, joka vastaa kunnan kumppanina Pereensaaren kehittämisestä. Viime vuonna Saarnin tulot olivat maltillisemmat 447 175 euroa.
Juttua päivitetty viimeksi to 9.11. klo 9.05 ja lisätty pirkkalalaisten tulokärkeen Tiina Raatikainen. Toimituksella ei ole verolistoissaan henkilöiden asuinkuntia, joten niissä voi esiintyä epätarkkuuksia.
PIRKKALAINEN kertoo alla olevassa taulukossa kaikkien Pirkanmaalla yli 100 000 euroa vuonna 2022 ansainneiden pirkanmaalaisten nimet.