PARTOLALAISEN kauppakeskuksen katolla imee syysauringon säteitä vastikään valmistunut Pirkkalan suurin aurinkopaneelien kenttä.
Sen ja aiempien uudistusten myötä keskus on nostanut reilusti energiatehokkuuttaan.
”Veska on Pirkanmaan ainut energialuokan A liikekeskus eikä Suomessa ole näin energiatehokkaita liikekeskuksia kuin muutama”, kehuu Veskan omistavan Aare Invest Oy:n toimitusjohtaja Marko Kuusisto.
Katolla oleva hehtaarin laajuinen voimala on vain yksi Veskassa vuosien varrella tehdyistä yhteensä miljoonien eurojen arvoisista investoinneista energiatehokkuuteen.
Aiempia ovat olleet muiden muassa automaatiojärjestelmän uusiminen, led-valaistus, ilmanvaihtokoneiden uusiminen ja maalämmön ja -jäähdytyksen käyttöönotto.
”Näiden ansiosta Veskan lämmityksessä, jäähdytyksessä, sähkössä ja vedenkulutuksessa säästetään vuositasolla 200 000 euroa”, Kuusisto laskee.
Veskan energialuku on erittäin alhainen 74. A-energialuokan raja on 90. Suomessa Veskan lisäksi vain kaksi kauppakeskusta yltää sen alle.
KATOLLA olevat paneelit tuottavat vuositasolla 800 megawattituntia sähköä. Määrä vastaa noin neljän miljoonan sähköautolla ajetun kilometrin kulutusta.
Veskan tapauksessa aurinkovoimala kattaa yli 60 prosenttia kiinteistön ylläpidon sähkönkulutuksesta. Investoinnin ympäristövaikutukset ovat merkittävät, sillä aurinkovoimalan arvioidaan saavuttavan noin 65 000 kilon vuosittaisen hiilidioksidipäästöjen leikkauksen.
Kuusisto kertoo, että myöhemmin voimala saa akustot.
”Tämän jälkeen voimme toimia varavirtalähteenä Fingridille”, Kuusisto sanoo.
Energiaremontista vastasi rakennusliike Meijou Oy, jonka toimitusjohtaja Kuusisto myös on.
Kuusisto on vastannut yhtiöidensä kautta useista suurista yritysrakentamisen hankkeista Pirkkalassa. Paraikaa rakenteilla ovat ContiTech Finlandille tehtävät suuret toimitilat Linnakalliossa.
”EIKÖS tällainen energiansäästö kuulosta kaasuputkien rikkoutuessa ja muutenkin levottomina aikoina hyvältä asialta”, Kuusisto kysäisee.
Hän kertoo, että yksi Aare Invest Oy:n omistamista kiinteistöistä käyttää kaasua tuotantoon ja lämmitykseen. Viron ja Suomen välisen putken rikkouduttua se saa jatkossa kaasunsa Inkoon LNG-laivasta.
”Olin juuri neuvotteluissa Tampereen Energian kanssa. Kaasun futuurihinnat ovat nyt tuplasti aiempaa korkeampia. Kiinteistöissä, jossa kaasua käytetään teollisuustuotantoon, korvaavaan järjestelmään ei ole helppo siirtyä.