PAKKO kai se on myöntää, että syksy on tulossa. Lehdet alkavat kellastua ja kesäkukat näyttävät siltä, että ne pitäisi kerätä pois ja viedä kompostiin.
Painottaisin kuitenkin vielä tuota sanaa “tulossa”. Huomaan, että en halua vielä luopua kesästä ja sen lämmöstä. En halua kietoutua vilttiin sohvan nurkkaan ja sytytellä kynttilöitä.
Kaksi amppelissa olevaa pelargoniaani ovat ilmeisesti samaa mieltä kanssani syksyn saapumisesta, koska ne ovat kauniissa kukassa edelleen.
MIKÄ siinä syksyssä sitten on niin ärsyttävää? Onko se pimeys, kylmyys vai sateiset ilmat? Ehkä kaikki nuo.
Lapsia tällaiset asiat ei tunnu häiritsevän. Heillä on sään mukaiset vaatteet ja he hyppivät iloisina vesilätäköissä. Heillä näyttää riittävän iloa ja touhua oli vuodenaika tai sää mikä tahansa. Heiltä mukautuminen tuntuu sujuvan.
Mikä siis estäisi minua mukautumasta? Kun seuraavan kerran säkkipimeällä sataa vettä ja on kylmä, niin puen sadevaatteet päälleni ja laitan otsalampun päähän. Ja menen vesilätäkköön läiskyttelemään! Tai, jos en ihan niin paljon irrottele, niin ainakin lupaan lähteä ulos nauttimaan sateesta ja pimeästä.
ON olemassa asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Otetaan vastaan se mitä tulee ja luotetaan, että Taivaan Isä huolehtii meidät eteenpäin. Ottakaamme siis ilo irti vaihtelevista vuodenajoistamme! Siunattua syksyä!
