SYKSYN touhut ovat alkaneet ja kesä on takana. Kesästä on varmaan jäänyt itse kullekin monenlaisia muistikuvia.
Itse lomailin vasta elokuussa ja katselin muutamien kaupunkien ilmeitä niitä kierrellessäni: toreja, kirkkoja, museoita. Ihmettelin erilaista toimintaa, tohinaa, taidetta ja kukkaistutusten kauneutta.
Mieleenpainuvia olivat vaellukset luonnossa, kauniit maisemat ja moninainen luonto. Sään vaihteluista sai nauttia. Oleminen läheisten kanssa oli tärkeää.
KESÄSTÄ jäi muutamia muitakin muistikuvia: Vanha nainen kaatuneena pyörätien sivuun ja kolme pientä ekaluokkalaista tyttöä reppuineen juoksemassa auttamaan. Yläkouluikäinen nuori kaupungilla paniikissa, aivan kyyryssä talon kivijalkaan nojaten itkemässä, nainen kyykistyneenä kuuntelemaan, käsi tytön olkapäällä. Vapaaehtoiset Saapas-työn aikuiset auttamassa nuoria tapatumassa.
Muistikuvat saivat miettimään Jumalan puhetta, huolenpitoa ja ihmisten toimintaa. Mitä kaikkea hyvää ja kaunista on, ja miten ihmiset huomaavat toisten hädän. Osaanko arjessa huomata kauneuden?
JEESUS kulki arjessa pysähtyen kipeiden, yksinäisten luo, kuunteli, paransi ja auttoi. Mitä kaikkea hyvää kesääsi kuului vai kuuluiko siihen kipuja? Pääsikö Jumala koskettamaan sinua, pitämään huolta, puhumaan sinulle hyvän ja kauniin kautta?
Olitko se yksi kymmenestä, joka huomasi kääntyä Hänen puoleensa ja kiittää Häntä?
Anna Isä avoimet silmät syksyyn ja sen kauneuteen, sekä huomaamaan sinun puhuttelusi minulle, johda jälleen mukaan seurakuntaan ja toisten yhteyteen.
