SE oli kuin tavanomainen vesipelastusharjoitus, joita Petri Lappalainen oli työelämässä ollessaan tehnyt lukuisia. Viime vuonna 16. huhtikuuta oli kuitenkin tosi kyseessä. Pirkkalalaisen Lappalaisen toiminnan vuoksi yksi henkilö pelastui, minkä ansiosta Lappalaiselle myönnettiin hengenpelastusmitali.
LAPPALAINEN oli Kristiinankaupungin Siipyyssä Fladanlahdella merenjäällä pilkillä anoppinsa kanssa satakunta metriä rannasta. Ne olivat kevään viimeisiä pilkkimiseen soveltuvia aikoja, minkä Lappalainen tiesi jo paneutuessaan harrastukseensa sinä päivänä.
”Jäätä ei välttämättä tarvinnut edes kairata, vaan jään rikkomisen riitti vain yksi kairan painallus.”
Noin sadan metrin päässä heistä oli kahden pilkkijän seurue lopettelemassa kalastusreissuaan ja kävelemässä kohti rantaa. Lappalaisen anoppi huomasi ensin, mitä tapahtui. Kahden miehen seurueesta toinen vajosi yht’äkkiä jäihin. Tämä pääsi ylös naskalien avulla, ja tilanteen luultiin olevan ohi. Mutta keväinen puikkojää pettikin alta uudemman kerran.
Seurueesta toinen alkoi huitoa apua paikalle, minkä anoppi havaitsi. Lappalainen lähti auttamaan, muttei suorinta reittiä.
”Kiersin muutaman kymmenen metrin mutkan, koska näin, että välissämme oleva jää on heikko.”
Lappalainen itsekin sai kokea jään petollisuuden. Hän eteni potkukelkalla, jolla kulkiessa Lappalaisen jalka meni kerran jäästä läpi.
”Onni onnettomuudessa kuitenkin oli, että potkukelkassa oli muovijalakset, jotka kantavat jäällä paremmin kuin pelkkä jalaksen terä.”
Kun Lappalainen pääsi tapahtumapaikan läheisyyteen, hän huomasi avunpyytäjän olevan nuori mies, joka oli jo hieman shokissa.
”Jäihin vajonnut oli hänen isänsä.”
LAPPALAINEN makasi jäällä ja käänsi potkurinsa niin, että itse piti jalaksista kiinni. Vaikka autettava oli tippunut jäihin jo kahdesti, hän kuitenkin jaksoi tarttua potkurin keulasta ja pitää otteensa.
Kun Lappalainen sai miehen vedettyä ylös, jää alkoi uudestaan murtumaan tämän alta. Veden varaan vajonneen vaatteet olivat vettyneet niin, että hän painoi paljon.
Jäihin vajonnut mies sanoi myöhemmin, että ei olisi jaksanut enää omin voimin yrittää itseään ylös jäistä. Tapahtumapaikka on kaukana pikaisesta viranomaisavusta.
Kierimällä jäätä pitkin pääsin kovemmalle jäälle.
Petri Lappalainen
KOLMIKKO onnistui pääsemään kestävämmälle jäälle niin, että he etenivät potkukelkalla.
”Katsottiin koko ajan reitti, mistä olisi turvallisinta mennä. Yksi heikko kohta jouduttiin ylittämään niin, että minä menin ensin ja lähetin potkurin miehelle. Sitten tämä mies tuli yli heikon jään ja lähetti potkurinsa pojalleen. Sillä tavalla päästiin jokainen heikon kohdan yli”, Lappalainen muistelee.
Kun mies ja poika olivat turvallisesti kovemmalla jäällä, Lappalainen lähti hakemaan näiltä jäälle jäänyttä pilkkipulkkaa. Sitten jää sortui Lappalaisenkin alta.
”Onneksi sain käsillä jään reunasta kiinni silloin, kun tipahdin vain vyötäröä myöten jäihin. Vedensyvyys noilla kohdin on ainakin 2,5 metriä. Sain kuitenkin nostettua itseni ylös. Kierimällä jäätä pitkin pääsin kovemmalle jäälle.”
JÄIHIN pudonneelle autettavalle ei jäänyt tapahtuneesta fyysisiä vammoja. Lappalaiselle auttaminen oli kuin harjoitus, jotka olivat tavanomainen osa hänen työuraansa maanpuolustuksen parissa. Jokin on kuitenkin muuttunut.
”En enää lähde kevätjäille pilkille ilman kelluttavaa asua”, Lappalainen sanoo.
Muistoksi tapahtuneesta hänelle jää myös hengenpelastusmitali, jota puoliso haki hänelle kertomatta. Lappalainen oli yllättynyt Tasavallan Presidentin myöntämästä mitalista, kun tieto viime kesänä tuli aluehallintovirastosta. Lappalainen sai mitalinsa eilen torstaina pidetyssä juhlatilaisuudessa. Mitalin saivat myös Heikki Tiiva ja Meeri Pussinen Kangasalta.
JÄIHIN vajoamista seuraavana aamuna varhain yöpakkasten jälkeen Lappalainen kävi anoppinsa kanssa hakemassa jäihin uponneen pilkkipulkan.
Se oli herkkä hetki autettavalle, kun tämä tuli pulkkaa Lappalaiselta hakemaan. Lappalaiselle tärkeintä oli, että hän pystyi auttamaan hädänalaista.
”Ja se, että hänen pojallaan on edelleen isä.”
