”Haluan viestiä asiallisesti ja argumentoida faktojen kautta”, sanoo Perussuomalaisten puoluesihteeriksi keskelle valtakunnan kuumaa politiikkaa temmattu pirkkalalainen Harri Vuorenpää

Vuorenpää aloitti työt heti valintansa jälkeen maanantaina. "Onhan pää vähän sekaisin..."

PIRKKALALAINEN Harri Vuorenpää valittiin lauantaina Perussuomalaisten puoluesihteeriksi Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa pidetyssä puoluekokouksessa. Kuvassa Vuorenpää (oik.) Pirkkalan valtuuston kokouksessa.

PERUSSUOMALAISTEN puoluesihteeriksi lauantaina Tampereen puoluekokouksessa valittu pirkkalalainen Harri Vuorenpää soittelee maanantaina Helsingistä. Menossa on ensimmäinen työpäivä puoluetoimistossa keskellä valtakunnan kuuminta politiikkaa.

Ennen lauantaita seitsemän lapsen isä eli Sorkkalan Myllyhaantiellä perhe-elämäänsä ja keskittyi pyörittämään tilitoimistoaan. Pirkkalan kunnallispolitiikan syysmenot odottivat.

Puoluesihteerikisassa oli viisi henkilöä, joten oli hyvin mahdollista, että arki jatkuisi Pirkkalassa ennallaan. Mutta niin kävi, että lopullisessa äänestyksessä Vuorenpää syrjäytti nykyisen puoluesihteerin Arto Luukkasen saatuaan 63 prosenttia äänistä. Kaikki muuttui kerralla.

Klassinen kysymys: miltä nyt tuntuu?

”Hyvältä. Olo on innostunut, nöyräkin jäsenistöltä saadun mandaatin johdosta. Ja onhan pää vähän sekaisin, kun niin paljon on muuttunut nopeasti”, Vuorenpää myöntää.

”Täytyy välillä nipistää itseään. Täällä istutaan palavereissa ministereiden kanssa”, Vuorenpää tuumi iltapäivällä puoluetoimistolla.

Hän sanoo, ettei ollenkaan tiennyt etukäteen, miten äänestyksissä kävisi. ”Tiesin, että minulla on kannatusta. Mutta varsinkin ensimmäinen äänestyskierros oli tiukka”, hän sanoo.

Puoluesihteeri vaihtui välittömästi päättävän kokouksen jälkeen, joten reilu vuorokausi myöhemmin Vuorenpää huomasi olevansa Helsingissä niin sanotusti ”asian ytimessä”.

”Jatkan Pirkkalan kunnallispolitiikassa, mutta luovun muista luottamustehtävistäni puolueessa. Työpaikalla täytyy delegoida työt muille. Asuinpaikkana pysyy Pirkkala”, Vuorenpää mietti ja suunnitteli palaavansa kotikonnuille perjantaina viikonlopuksi.

VUORENPÄÄ kuvailee, että Perussuomalaiset saa hänestä aikaansaavan ja ihmisläheisen puoluesihteerin, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

”Puoluesihteeriä voi verrata yrityksen toimitusjohtajaan. Tehtäväni on pyörittää ja johtaa organisaatiota. Meitä on täällä noin kymmenen työntekijää.”

Entä saako puoluesihteerillä olla omia ajatuksia politiikasta?

”Totta kai. Poliittisia linjauksia pohditaan yhdessä puoluejohdon kanssa. Puoluesihteeri ei kuitenkaan ole se tähti, joka seisoo valokeilassa. Hän seisoo varjossa poliittisten päättäjien taustalla ja antaa heille tukensa”, Vuorenpää kuvailee.

VUORENPÄÄ totesi viime viikolla ennen valintaansa Pirkkalaisen haastattelussa, että haluaisi viedä Perussuomalaisia ammattimaisemman toiminnan suuntaan ”pienen puolueen elkeiden” sijaan ja kirkastaa ilmaisua, sanomaa ja viestintää.

Mitä tarkoitat käytännössä?

”Samoja asioita kuin tällä tarkoitetaan yrityselämässä. Sitä, että puolueorganisaatio tekee työtään ammattimaisesti, viestintä toimii ja väkeä kentällä koulutetaan hoitamaan lakisääteisiä asioita, jotta pystytään keskittymään entistä paremmin tärkeimpään eli politiikkaan.”

”Meillä on hyviä poliittisia ohjelmia, jotka on osattava viestiä entistä paremmin, tiivistettynä sekä sisäisesti että meidän äänestäjille”, Vuorenpää sanoo.

Päivänpolttaviakin kysymyksiä on jo sivuttu puoluejohdon kesken. Mutta ne ovat sisäisiä asioita.

SUOMEN uusi hallitus on ollut kesän ajan kohujen keskellä. Niissä viestinnällä on ollut iso roolinsa.

Mitä puoluesihteeri tuumii? Oletko vapaan linjan kannattaja, vai onko puolueen poliitikkojen sanomisia erilaisilla foorumeilla syytä katsoa päälle puoluejohdon suunnalta?

Vuorenpää erottelee häntä lähimpänä olevan puolueen koordinoidun viestinnän, kuten mainokset ja tiedotuksen, ja puolueen edustajien oman viestinnän kentällä.

”Itse haluan viestiä asiallisesti ja argumentoida faktojen kautta. Haluan, että pöytätavat pysyvät hyvinä”, Vuorenpää sanoo.

Kun puhutaan laajemmin jäsenistön viestinnästä, Vuorenpää sanoo kannattavansa laajaa sananvapautta.

”On parempi, että asioista puhutaan ja keskustellaan kuin että hyssytellään. Jos rangaistuksista puhutaan, niin suurin sellainen varmaan tyhmien juttujen kertojalle on, että häntä voidaan alkaa pitää tyhmänä”, Vuorenpää toteaa.

Jos jonkun oma viestintä ”lähtee ihan lapasesta”, niin siihen on Vuorenpään mukaan puoluejohdolla keinot puuttua.

ENTÄ ovatko kuumimmat aiheet hypänneet puoluesihteerin eteen jo ensimmäisenä työpäivänä?

”Enemmän tässä on ollut työhön perehtymistä. Päivänpolttaviakin kysymyksiä on jo sivuttu puoluejohdon kesken. Mutta ne ovat sisäisiä asioita”, Vuorenpää hymyilee.