PJK oli pitkään kiinni voitossa viime perjantaina Viialassa, mutta lopulta kotijoukkue TP-49 otti Kolmosen Läntisen alueen B-lohkossa kolme pistettä maalein 4-2 (0-0).
Mikke Litmanen vei kauden avausmaalillaan PJK:n johtoon 56. minuutilla. Viisi minuuttia myöhemmin peli keskeytyi yli viideksi minuutiksi, kun TP-49:n maalivahti Jesse Järvi loukkaantui. TP-49 joutui vaihtamaan maalille kenttäpelaajan ja tämä antautuikin 65. minuutilla Roni Pekin tehtyä kauden koimannen maalinsa.
TP-49 tuli 72. minuutilla maalin päähän.
PJK johti ottelua varsinaisen peliajan päättyessä, mutta TP-49 teki vajaan 10 minuutin lisäajan aikana kolme maalia Kasper Kankaan vartioimaan maaliin, useimmat maalinedusruuhkista.
PJK kohtaa seuraavaksi lauantaina seuran 30-vuotisjuhlaottelussa Hakan juniorit. PJK pelaa näin ensimmäisen kerran tällä kaudella Killon kentällä klo 15.