Uusi kauppa-alue tulossa moottoritien reunaan Pirkkalassa – saa sijoittaa myös vähittäiskauppaa ja ruokamarketin

PIRKKALAAN voi nousta mittavia kaupan palveluja tälle Kurikantien viereiselle tontille. Alueen kaavan viimeistely on loppusuoralla.

PIRKKALA on saamassa uuden kauppa-alueen moottoritien Linnakallion risteyssillan viereen. Alueen kaava on matkaamassa valtuuston hyväksyntään toukokuussa.

Aiemmin kaavatyön aikana on arvioitu, että rakennustyöt voisivat käynnistyä jo tänä vuonna.

Kyseessä on moottoritien kainaloon jäävä laaja nykyisin tyhjä tontti Linnakorventien ja Kurikantien risteyksessä. Tontista suuri osa on jätettävä suojavihervyöhykkeeksi tontin pohjoisosaan sijoittuvan kosteikon takia.

Alueen koko rakennusoikeus on kaavaehdotuksen mukaan melkoisen mittavat 28 000 kerrosneliötä. Kaavamerkintänä on ”kaupan ja toimitilarakennusten sekoittunut korttelialue”. Tuosta rakennusoikeudesta voi olla vähittäiskauppaa enintään 14 900 kerrosneliötä.

Arkkitehti Mika Raatikaisen mukaan kaavamerkinnät mahdollistavat enintään 3000 kerrosneliön kokoisen päivittäistavarakaupan yksikön eli ruokamarketin sijoittamisen kortteliin.

Koska keskustojen tyhjenemistä palveluista pyritään välttämään, Linnakorven kortteleihin saa sijoittaa enintään 3900 neliötä ns. keskustahakuista kauppaa.

Kunnanhallitus käsitteli kaavasuunnitelman osaltaan maanantaina. Seuraavaksi kaavaehdotus matkaa valtuuston puntariin hyväksayttäväksi.

HAVAINNEKUVA kertoo, kuinka Linnakallion rampin naapuriin Pirkkalan ohitustien viereen voitaisiin sijoittaa liike- ja toimitilarakentamista. Pihaan on varattu isot alat pysäköinnille. Vielä ei ole tiedossa, mikä yritys tai yritykset paikalle muuttavat.