Tekstarit: Turrintien leikkipuistoa ei ole tarkoitettu koirille

Tekstaripalstalla käsitellään leikkipuistojen sääntöjen lisäksi yöllistä ajelua, kunnan rantojen käyttöä ja venepaikkojen hintaa.

TURRINTIEN leikkipuistoa ei ole tarkoitettu koirien ulkoiluttamista tai leikittämistä varten. Sama järjestyssääntö koskee kaikkia lasten leikkipuistoja. Sanomattakin selvää on, että kakat ja pissat eivät kuulu leikkipuistoon. Ei ole ensimmäinen kerta, kun koiraa on leikitetty Turrintien leikkipuistossa. Viime vuonna kunta lupasi, että portin pieleen tulee koiria koskeva kieltotaulu. Sitä ei näy vieläkään. Tuleekohan kyltti tänä kesänä? Missä roti?

MIHIN poistui koululle ajokielto kello 22 jälkeen? Nyt vedetään rallia yömyöhään ja huudatetaan bassoa. Poliisillakin oli sakottamiselle syy, eikä kiellosta mitään haittaakaan ollut. Sakke

KANNATTAAKIN Pirkkalassa lunastaa rannat ym. miljoonilla ja rakentaa parkkipaikkoja järvinäköalalla, kuten Rantaniityn alueella. Olisi varmaan rahoille muutakin käyttöä. Lisää veroja

PIRKKALAN kunta laskutti ns. tolppapaikasta vuosi sitten 50 euroa, nyt tuli 100 euron lasku! Viraston perustelut korotukselle: ”jotkut maksavat paikan käyttämättä venettä. Korotus poistaisi turhan käytön”. Venepaikkaohjeissa todetaan, että vuoden käyttämättömyys aiheuttaa sopimuksen purun. Nyt rangaistaan tunnollisia käyttäjiä 100 % korotuksella. Tätäkö on paljon mainostetun hyvinvointikunnan toiminta? Markku Savolainen

Lähetä tekstiviesti, Whatsapp-viesti tai kuva Pirkkalaisen yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Hinta on normaali operaattorisi taksa. Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat viestit.