VUONNA 2007 syntyneillä pirkkalalaisilla Petrus Virralla ja Voitto Karimolla oli huhtikuun alussa aihetta riemuun.
Maalivahdin paikkaa pelaava Virta ja puolustaja Karimo juhlivat 8. huhtikuuta Turussa C-juniorien eli viralliselta nimeltään U16 SM-sarjan mestaruutta. Tappara voitti tuolloin TPS:n 6-1 ja näin mestaruuden voitoin 2-0.
Kotiottelunsa Tappara oli voittanut 6-3.
Voitto Karimo kokosi Kuopiossa tehot 1+1, kun Tappara varmisti finaalipaikan.
PETRUS Virta pelasi maalilla kolme puolivälierien ottelua HIFK:ta vastaan, mutta loput neljä eli kaksi välieräottelua KalPaa vastaan sekä TPS-ottelut pelasi Eero Rönö.
Koko uransa maalivahtina pelannut Petrus oli mukana viime tammikuussa alle 16-vuotiaiden maajoukkueleirillä, missä kolme ikäluokan joukkuetta pelasi toisiaan vastaan Vierumäellä. Hän pelasi leirillä yhden nollapelin.
”Uusi kausi alkoi viime maanantaina. Lähden tavoittelemaan paikkaa Tapparaan B-juniorien SM-sarjassa. Meitä on neljä maalivahtia kilvoittelemassa paikoista, olen meistä nuorin eli ainoa vuonna 2007 syntynyt”, Petrus selvittää tulevaisuutta.
PUOLUSTAJA Voitto Karimo oli viime syyskuussa Vierumäellä tavoittelemassa paikkaa lokakuussa pidettyyn ikäluokan Pohjola-turnaukseen, mistä joka vuosi valitaan alle 16-vuotiaiden maajoukkue yli sadan pelaajan joukosta.
”Se leiri oli hyvä kokemus ja sain paljon kavereita. Kun kaikki olivat outoja toisilleen, niin yhteispelistä ei oikein tullut mitään enkä päässyt varsinaiselle Pohjola-leirille”, Voitto sanoi.
Tapparasta peräti yhdeksän pelaajaa, neljä puolustajaa ja viisi hyökkääjää, pääsi Pohjola-leirille. Neljä heistä pääsi maajoukkueryhmään ja pelasi useita maaotteluitakin kauden aikana.
”En päässyt Tapparan B-junioreiden SM-sarjajoukkueeseen ensi kaudeksi. Siirryn takaisin HC Nokiaan, se pelaa B-junioreiden Mestiksessä”, Voitto myönsi pienen pettymyksen.
Molemmat Perä-Pirkkalassa asuvat 16-vuotiaat pojat pelasivat Pingviineissä kesään 2020 saakka sekä seuraavat kaksi kautta 2020-22 HC Nokiassa ennen kautta 2022-23 Tapparan C-junioreissa.
”Nokia oli silloin parempi vaihtoehto sijaintinsa takia. Kahta vuotta nuorempi pikkuveljeni Jimi pelasi siellä viime kauden hyökkääjänä”, Petrus sanoi.
Molemmat pelasivat 12-vuotiaiksi saakka myös jalkapalloa PJK:ssa, mutta sitten piti tehdä lajivalinta. Suuria tavoitteita ei 16-vuotiailla pidä vielä ollakaan.
”Kausi kerrallaan mennään eikä mietitä sen pidemmälle asioita”, lupaukset korostivat.
JOUKKUEEN päävalmentaja Miika Vanhatalo kehui molempien lupausten olevan hyviä joukkuepelaajia, jotka kauden aikana olivat mukana luomassa pukukoppiin hyvää joukkuehenkeä.
”Molemmat ja etenkin Voitto ovat iloisia velikultia. Voitolla olisi voinut olla hyviä mielipiteitä monestakin asiasta jos olisit kysynyt. Hän oli harmittavasti pois viimeisestä ottelusta Turussa, sillä hän ilmoitti ennen peliä olevansa vähän flunssassa. Siihen saakka hän oli parhaita pakkejamme ja toinen KalPaa vastaan pelattu välieräottelu oli kauden kohokohta”, Vanhatalo sanoi.
”Petrus oli erinomainen toisen ja kolmannen HIFK-ottelun, mutta sairastui sitten. Rönö otti paikkansa ja piti sen loppuun saakka. Petrus olisi varmasti pelannut ratkaisupelit yhtä hyvin jos olisi ollut terve”, Vanhatalo arvioi.