Saisiko olla kouluruokaa vaikka päivälliseksi? – Pirkkala aloittaa hävikkiruuan myymisen seitsemältä koululta ensi viikosta alkaen

Ruuan osto tapahtuu vain puhelinsovellusta käyttäen.

PIRKKALAN kunnan ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Anu Mäenpää kertoo, että ResQ-myynnistä saadut rahat tulevat ruokapalveluille. ”Näin ollen saamme kehittää ruokapalveluita esimerkiksi niin, että voimme joskus tarjota koululaisille jälkiruoan tai teemaviikon.”

PIRKKALA aloittaa myymään lounailta ylijäänyttä kouluruokaa ensi viikosta alkaen. Ostopisteitä ovat kaikki koulut Hyrsinkiä lukuunottamatta.

Se, miten paljon ruokaa mahdollisesti jää myyntiin, on vaikeasti arvioitavissa. Riippuu niin paljon ruuasta, toteaa ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Anu Mäenpää.

”Meillä osataan tilata ja valmistaa ruokamäärä hyvin tarkasti, mutta joskus tulee päiviä, että varsinkin yläkouluilta jää ruokaa yli. Kymmenenkin oppilaan valinta käydä ostamassa kolmioleipä sen sijaan, että söisivät kouluruokaa, jättää jo myytävää.”

Jos ruokaa jää joltakin koululta myytäväksi, se pakataan 0,5 – 1 kilon eriin. Ruuan osto tapahtuu hävikkiruokaa välittävää ResQ Club-puhelinsovellusta käyttäen. Hankinta on ostajan noudettavissa lounasajan päättymisestä alkaen kello 15 saakka.

Ruuan voi noutaa kyseisen koulun keittiöltä. Sovellus ilmoittaa nouto-osoitteen, joka on keittiön katuosoite ja on osassa kouluja eri kuin koulun.

HENKILÖSTÖ- ja laitosruokalayhtiö Pirkanmaan Voimia on Mäenpään mukaan joskus myynyt henkilöstöravintoloista hävikkiruokaa. Pirkkala on kuitenkin ensimmäinen Tampereen kaupunkiseudun kunta, joka myy ylijäämäruokaa kouluilta ja myöhemmin mahdollisesti myös päiväkodeilta kenelle tahansa hävikkiruokaa välittävän sovelluksen käyttäjälle.

”Pirkkala on sen kokoinen kunta, että avoin myyminen onnistuu”, Mäenpää sanoo.

Pirkkalalla oli useita perusteita alkaa myydä hävikkiruokaa. Ruuan myynti on yksi konkreettinen teko hiilineutraaliksi julistautuneelta kunnalta.

Toinen syy on se, että uuden jätelain mukaan biojätteestä pitää punniten eritellä syötäväksi kelpaava ravinto siitä osasta ruokaa, joka ei ole ravinnoksi kelpaavaa, kuten kasvisten kuoret ja niin sanottu lautasjäte. Koska biojätteen hävittämisestä aiheutuu kuluja, syötäväksi soveltuvan ruuan myynnillä saadaan vähennettyä kustannuksia.

”Luulen, että uuden jätelain siirtymäajan päättyminen herättää kiinnostusta muissakin kunnissa hävikkiruuan myymiseen”, Mäenpää arvelee.

Kolmas peruste on se, että Ruokakomeron toiminta päättyi hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa ja on toistaiseksi tauolla. Ruokakomero oli Pirkkalan kunnan ja Pirkkalan seurakunnan järjestämä yhteisöllinen lounasruokailu, jossa tarjolla oli kouluruoan ylijäämää.

Hävikkiruuan myynti on hyvä sauma nostaa kouluruuan profiiliakin. Mäenpää toivookin oppilaiden vanhempien ostavan ja maistavan itse, millaista kouluruoka nykyään on.

PIRKKALAN ja ResQ:n sopimus on toistaiseksi voimassa. Sopimuksella ei ole irtisanomisaikaa. ResQ Club tilittää myyntisumman kerran kuukaudessa vähennettynä sovellusyrityksen komissiolla, joka on muutamia prosentteja kuukausittaisesta myyntisummasta.

Jos ei ole mitään myytävää tai jos asiakkaita ei ole, sovelluksen käytöstä ei ole kunnalle kulujakaan.

”Tässä ei ole mitään kuukausimaksuja tai sovelluksen ylläpitomaksuja, minkä vuoksi tähän oli helppo ja nopea lähteä mukaan. Sillä, että ainoa maksutapa on sovelluksen kautta, vältetään myös rahaliikenne ostotilanteessa”, Mäenpää sanoo.

Muutamat muutkin kunnat ovat solmineet sopimuksia sovellusyhtiön kanssa. ResQ on käytössä Pirkkalan ja Nurmijärven lisäksi Kurikassa sekä tämän vuoden alusta alkaen Kruunupyyn kunnassa. Sovellus on pian tulossa käyttöön myös Vantaalle muutamiin kouluihin.

”Lisäksi Lahdessa ResQ on käytössä pienimuotoisesti yhdessä koulussa”, ResQ Clubin myyntipäällikkö Venla Wiik kertoo.

HÄVIKKIRUUAN keskikilohinta Pirkkalassa on 3,50 euroa.

PIRKKALASSA hävikkiruuan kilohinnan keskiarvo tulee olemaan noin 3,50 euroa. Summa on enemmän kuin kulu, mikä tulee, jos samainen ruoka käsitellään biojätteenä. Ruoka- ja puhtauspalvelulta laskutetaan hävikkiruuan pakkausmateriaalit sekä työvoima- ja valmistuskulut.

Koska ruoka- ja puhtauspalvelun viivan alle ei saa jäädä voittoa, Mäenpäällä on ehdotus mahdollisen myyntivoiton käyttökohteesta.

”ResQ-myynnistä saadut rahat tulevat ruokapalveluille ja näin ollen saamme kehittää ruokapalveluita esimerkiksi niin, että voimme joskus tarjota koululaisille jälkiruoan tai teemaviikon.”

MÄENPÄÄ uskoo, että hävikkiruuan myynti alkaa sujua perustuen pelkästään jo olemassaoleville markkinoille.

”Henkilöstökin on kysellyt ruuan ostamisen mahdollisuuksia. Siksi uskon, että ruualla on kysyntää. ”

Palvelun suosiota katsotaan tämän vuoden ajan lukuunottamatta kesää, jolloin koululaiset ovat lomilla.

Kaikkea hävikkiruokaa ei ole tarkoitus edelleenkään kaupata. Nuorisotiloista Nuolialan koululla on hävikkiruokaa edelleen tarjolla kahdesti viikossa ilmaiseksi.