PIRKKALAN työttömyystilanne on kohentunut vuoden takaisesta. Tammikuussa kunnassa oli 602 työtöntä työnhakijaa, kun vielä vuosi sitten heitä oli vastaavana ajankohtana 644.
Työttömyysaste oli 6,1 prosenttia, mikä on parempi kuin Pirkanmaalla keskimäärin. Koko maakunnan työttömyysaste oli 8,7 prosenttia.
Pirkkalaa parempaan tilanteeseen ylsivät vain Punkalaidun (5,0), Vesilahti (0,5), Ylöjärvi (5,4) ja Lempäälä (5,8). Muista lähikunnista Kangasalla työttömyysaste oli 6,7, Nokialla 7,3 ja Tampereella 10,2.
Samaan aikaan avoimien työpaikkojen määrä Pirkkalassa on vähentynyt. Tammikuussa 2023 paikkoja oli auki 327 ja vuosi sitten 457.
TYÖLLISYYS on kehittynyt Pirkanmaalla hyvään suuntaan jo muutaman vuoden ajan, kertoo Pirkanmaan ely-keskus työllisyyskatsauksessaan.
Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita oli tammikuussa 21 793. Uusien avoimien työpaikkojen määrä jatkaa korkealla tasolla: niitä oli tammikuussa kaikkiaan 13 387.
Iloisena uutisena ely-keskus nostaa esiin sen, että maakunnan 20–29-vuotiaiden työttömyys on helpottunut vuoden takaisesta merkittävästi. Alle 25-vuotiaiden työttömien henkilöiden määrä laski 13 prosenttia.
Koko maan työttömyysaste oli tammikuussa 9,8 prosenttia.