KOOMIKOIDEN kesken ikuisuuskysymys on, onko mitään aihetta, josta ei voisi vitsailla. Yli tuhat stand up -keikkaa tehneen Olli Siikin mielestä ei ole. Temppu pitää kuitenkin osata tehdä taiten ja eritoten silloin, jos aikoo heittää huulta kipeistä teemoista.
Kuten tahattomasta lapsettomuudesta.
Siikillä on aiheesta juttuja ja niiden aihioita, mutta ne eivät ole päätyneet lavalle asti. Lapsettomuus on aiheena niin lähellä ja hänen tyylinsä on kautta linjan kevyempää laitaa.
Yksi valmiskin lapsettomuusvitsi hänellä on. Se ei kuulu ainakaan vielä ohjelmistoon, vaikka se on Siikin mielestä teknisesti yksi hänen parhaimpiaan.
ENNEN lapsettomuustutkimusten alkua Siiki sanoo suhtautuneensa vanhemmuuteen jokseenkin huolettomasti. Lapsi tulee sitten, kun tulee.
”Vasta siinä vaiheessa aloin todella haluta tulla isäksi, kun alettiin puhumaan hoidoista ja käynnisteltiin niiden esiprosesseja.”
Tuolloin Siikillä ja puolisollaan oli takanaan jo vuosia yritystä siitä, josko heistä kahdesta tulisi kolme. Ei ollut tullut. Ihmeteltiin vähän, että mikä homma, Siiki muistelee.
Koska heillä molemmilla on paljon sisaruksia ja suvuissa on useita monilapsisia perheitä, Siiki luotti sinisilmäisesti siihen, ettei lapsettomuus voisi häntä ja puolisoaan koskea. Tai jos koskisi, täytyisi vain käydä lääkärissä selvittämässä, mistä kiikastaa ja hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä.
Ei se ollutkaan niin helppoa. Se konkretisoitui tiedoissa, jotka Siiki lapsettomuustutkimuksista sai. Hän ei ollut aavistellut mitään sen suuntaista, mitä hän sai kotiinsa tulleesta kirjeestä lukea.
Maallikon silmiin teksti oli karua. Lukemastaan Siiki ymmärsi, että hänen lapsettomuutensa syy on lääketieteellinen ja että sitä ei voi hoitaa.
Kun samaisia tuloksia käytiin myöhemmin läpi lääkärin vastaanotolla, selvisi, että Siiki oli tulkinnut lukemansa osittain väärin. Toivoa sittenkin oli.
Sulateltuaan tilannettaan muutaman kuukauden ajan pariskunta päätti aloittaa lapsettomuushoidot.
Nainen on se lapseton, mutta hänen miehellään ei vaan ole lapsia.
ENNEN KUIN hoidot alkoivat, Siikin käsitys oli, että ne ovat harvinaisia. Hän joutui muuttamaan ajatuksiaan kerrottuaan ystävilleen hoitojen alkamisesta. Kävi ilmi, että yllättävän moni hänen kaveripiiristä oli saanut lapsensa tai jonkun heistä lääketieteen avittamana.
Puhumattomuudessa kyse ei niinkään ollut lapsettomuusaiheen arkaluontoisuudesta, vaan siitä, että aihe ei vain yksinkertaisesti ole noussut esille ystäväverkostossa, jonka Siiki on kuitenkin tuntenut vuosia, osan jopa kymmenenkin vuotta.
Se, että aihetta ei oltu käsitelty kaveripiireissä, voi Siikin mielestä johtua siitä, että varsinkaan miehen näkökulma ei tule puheeksi helposti. Mies kun ei voi tehdä hoidoissa paljoa muuta kuin olla läsnä ja pitää kädestä puolisoaan. Sellaisena miestä myös helposti kohdellaan.
”Kun mentiin lääkärin vastaanotolle, niin sen jälkeen kun oltiin kätelty, oli ihan sama olinko minä siellä huoneessa enää vai en. En ollut mitään muuta kuin luovuttaja. Minulle lyötiin sitten vain purkki käteen ja viittoiltiin, että tuolla on huone.”
Kun mies asetetaan melkeinpä sivulliseksi lapsettomuushoitojensa aikana, se typistää kertomisen mahdollisuuksia. Lopulta hänellä ei ole ehkä enää sanojakaan, joilla kuvailla kokemaansa. Se johtaa helposti vaikenemiseen hoitoprosessissa asetelmassa, joka heteropareilla on Siikin mielestä voimakkaasti sukupuolittunut paitsi biologisista syistä myös asenteista johtuen.
”Nainen on se lapseton, mutta hänen miehellään ei vaan ole lapsia”, Siiki tiivistää.
Hän sanoo ymmärtävänsä sen, että lääketieteelliseltä kannalta katsoen mies on lapsettomuushoidoissa sivuroolissa ja vieläpä pienessä sellaisessa. Asema ei kuitenkaan poista miehenkin kaipaamaa tarvetta kontaktille ja tuelle.
Kuukausia hoitojen aloittamisen jälkeen, kesken hoitoaikataulujen laadinnan, eräs sairaanhoitaja oli ensimmäinen, joka katsahti Siikiä silmiin ja kysyi, miten tämä jakselee.
Siinä hetkessä kliseestä, koomikon kyyneleistä, tuli totta.
HOITOPERIODISTA jäi jokseenkin karut muistot. Siiki ei ole niiden kanssa yksin. Kun hän on kertonut vertaistukitapahtumissa kokemuksistaan miehenä lapsettomuushoidoissa, yleisössä on ollut aina vähintään yksi pariskunta, jossa nainen katsoo miestä, joka nyökyttelee. Pariskunnan katseenvaihto kertoo, että kosketuspintaa aiheeseen löytyy.
Kerran eräs lääkäri, joka oli kertomassa lapsettomille uusista hoidoista, tuli Siikin juttusille ja totesi saman ongelman, mistä Siikikin oli samassa tapahtumassa puhunut.
”Siinä vaiheessa ymmärsin, että tämä ei ole henkilökohtainen kokemus, vaan että ongelman ovat tunnistaneet muutkin ja että ammattikuntakin on huomioinut sen olemassaolon.”
Jos hoitohenkilöstö ja lapsettomuushoidoissa olevat ovat asialle vihkiytyneet, muille aihe voi olla hyvinkin vieras. Vanhempaa sukupolvea edustanut henkilö tuli Siikiltä kysymään kesken sukujuhlan, koskas olette hankkimassa lapsia.
”Vastasin vähän kärkkäästi, että tässä on nyt muutama vuosi yritetty.”
Miehen reaktio oli ai jaa -mutina ja sitten hiljaisuus. Myöhemmin hän tuli pahoittelemaan Siikille sanomisiaan. Hänen ei ollut tarkoitus loukata. Hän oli vain niin tottunut siihen, että yhteen mennään, yhdessä ollaan ja sitten saadaan jälkikasvua.
LAPSETTOMUUDESTA ei irtoa lavallakaan juttua esiintyjiltä, jotka ovat tunnettuja siitä, etteivät kaihda juuri minkään teeman ruotimista. Siiki tietää vain muutamia suomalaisia koomikoita, joiden ohjelmiston voi sanoa osittain liippaavan lapsettomuusaihetta edes etäisesti.
Siiki arvelee, että samalla tavalla kun hän oli yllättynyt niiden kavereidensa määrästä, jotka olivat käyneet lapsettomuushoidoissa, kenties lapsettomuuden ja hoitojen yleisyys ei ole muillakaan koomikoilla tiedossa.
”Ehkä he eivät näe lapsettomuutta asiana, joka toimisi isolle yleisölle siksi, että aiheella ei ymmärretä olevan laajempaa kosketuspintaa.”
Siitä ei ole kyse, etteivätkö koomikot Siikin mukaan lukien voisi aiheesta voisi juttua heittää. Esiintyjien kantti kestää kyllä. Samaa Siiki edellyttää aikuisyleisöltäkin.
”Kun yleisö tulee katsomaan koomikoita, sen on hyväksyttävä, että jutut, joita lavalta heitellään, ovat huulia. Ja että ne ovat esittäjänsä kirjoittamia, joiden takana esittäjä seisoo, mutta että hän ei välttämättä ole sitä mieltä, mitä lavalla sanoo.”
Siiki korostaa, että lavalla esitetyt jutut eivät liity yleisön jäseniin millään tavalla. Jos ne vitsit on johonkuhun suunnattu, niin esittäjäänsä. Siikin tapauksessa siis lyhyeen, keskivartalolihavaan mieheen, jolla on kumppani ja neljä koiraa.
Sen teknisesti parhaimmankin juttunsa hän jokin päivä vielä laukoo. Ehkä.
”Kun kerroin tämän vitsin puolisolleni, jonka kanssa työstämme esittämiäni juttuja, hän oli muutaman sekunnin hiljaa ja sanoi, että joku tulee kävelemään pois keikalta tämän vitsin esittämisen jälkeen. Ei siksi, että poislähtijä loukkaantuisi, vaan siksi, että se tulee osumaan jotakuta liian lähelle, vaikka se vitsi on vain minuun kohdistettu.”
Kyse ei ole enää siitä, että he ovat saaneet jotakin, mitä minä haluan vaan he ovat saaneet, mitä he haluavat.
SIIKI JA puolisonsa olivat lapsettomuushoidoissa koko vuoden 2018. Yrityksiä ja pettymyksiä, lääkkeitä ja aikatauluja. Ja kaiken yllä kysymys: raskaana vai ei?
”Kumpikin aloimme olla uupuneita. Ajateltiin vetää henkeä.”
Sittemmin pariskunta on muuttanut asumaan Tampereelta Pirkkalaan. Pitkään ravintolakokkina uraa tehnyt Siiki on vaihtanut ammattia ja työskentelee hotellin vastaanotossa silloin, kun stand up -keikoiltaan ehtii.
Toive vanhemmuudesta elää edelleen 14 vuotta yhdessä olleella parilla. 34-vuotiaalla Siikillä ja kumppanillaan on yksi hoitoprosessi julkisin varoin vielä käyttämättä. He ovat sivunneet myös adoptiomahdollisuutta tai tukiperheeksi ryhtymistä.
”Toistaiseksi lapsettomuusteema on taustalla, eikä edes kuukausittainen puheenaihe meillä. Tällä hetkellä olemme nykyiseen tilanteeseen tyytyväisiä.”
SIIKI sanoo ajatusmaailmansa muuttuneen vuosien saatossa lapsettomuudesta ja lapsista. Kun hoitoprosessin alkumetreillä joku tuttu ilmoitti saavansa perheenlisäystä, Siiki onnitteli, mutta mietti samalla, että miksi nuo, miksi ei me. Nyt Siiki sanoo sisäistäneensä täysin sen, että muiden vauvat eivät ole häneltä ja kumppaniltaan pois. Toisten vauvauutisista pystyy nykyisin olemaan aidosti onnellinen.
Hän uskoo, että kyky iloita toisten vauvauutisista on täysin lapsettomuushoitoprosessin aikaansaamaa.
”Kun omakohtaisesti tietää, mitä kaipuu vanhemmuuteen on, ja kun se joillakin saa täyttymyksensä, voi iloita näiden puolesta. Kyse ei ole enää siitä, että he ovat saaneet jotakin, mitä minä haluan vaan he ovat saaneet, mitä he haluavat.”
