KUN ETSII ratkaisua kodin eteiskaaokseen, on hyvä muistaa, että asunnot, ihmiset ja perheet ovat niin erilaisia, ettei yhtä oikeaa, kaikilla toimivaa niksiratkaisua ole olemassakaan. Se, mikä toimii yhdellä, ei ehkä toimi toisen kotona. Jos siis ongelma on iso, täytyy vain pitää silmänsä auki ja antennit pystyssä, niin se parhaiten omaan kotiin sopiva ratkaisu – tai ainakin vähiten huono – löytyy kyllä.
Tunnustetaan siis heti alkuun: kolmilapsisen perheemme eteisessä ei vallitse kaaos. Ei enää. Suurin peliliike kaaoksen selättämiseksi on nimittäin tehty jo kahdeksan vuotta sitten: muutimme suurempaan taloon.
VANHASSA paritalokodissamme oli pienehkö, käytävänmallinen eteinen. Säilytystilaa oli auttamatta liian vähän kahden vanhemman ja tuolloin 6-, 4 ja vajaa 1-vuotiaan lapsen perheessä.
Ei auttanut niksi omasta säilytyspaikasta joka vaatteelle ja kengille. Ei auttanut seinätilan hyödyntäminen, kun kapeassa eteisessä oli niin ahdasta. Ei auttanut sekään, että eteisessä ei säilytetä turhaa tai kauden ulkopuolista tavaraa. Eikä se, että hankitaan kengille oma kaappinsa. Kun ei mahdu, ei mahdu.
Nykyisessä kodissammekaan eteinen ei ole suurensuuri, mutta säilytystilaa on tarpeeksi. Jokaisen lapsen käsineillä ja päähineillä on oma säilytyspaikkansa, jonne asusteet löytävät tiensä vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi on yhteishyllyjä, yhteisnaulakoita ja kengille kaksi eri säilytyspaikkaa.
Kenkämeri on meillä ehkä se vaikein taklattava. Lasten kengät alkavat olla jo olla ihan aikuisten kengän kokoisia, joten tilaa tarvitaan. Harrastusvälineiden – talvella varsinkin hiihtomonojen ja luistinten – on kätevä olla helposti saatavilla.
Isommankin tilan saa kaaokseen, jos kengät lojuvat missä sattuu ja takit ja harrastusvälineet makaavat lattialla.
ON HYVÄ pitää mielessä, ettei se järjestys tilavammassakaan eteisessä itsekseen pysy. Isommankin tilan saa kaaokseen, jos kengät lojuvat missä sattuu ja takit ja harrastusvälineet makaavat lattialla. Näin lienee asianlaita jokaisessa lapsiperheessä toisinaan. Pahimmillaan kotiin tulleen lapsen kulkeman reitin voi lukea vaatteista: kengät ulko-ovella, takki ja koulureppu eteisen lattialla, hanskat ja pipo seuraavina…
Tästä päästäänkin kaaoksen kesyttämisen kasvatusnäkökulmaan. Viisaammat sanovat, että vanhempien tehtäväksi jää muistuttaa väsymykseen asti, että ulkovaatteet tulisi laittaa oikeille paikoilleen.
Mieleeni on jäänyt etenkin kokeneen psykologi Keijo Tahkokallion sanat luennollaan muutama vuosi sitten:
”Iloitkaa siitä, että saatte sanoa samoista asioista päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Esimerkiksi kenkäharjoituksessa riittää toistoja: kun lapsi tulee kotiin, kengät jäävät keskelle lattiaa: pienimmän vaivan tie on lapselle luontainen. Aikuisen tehtävä on huomauttaa asiasta kerrasta toiseen: ’laita kengät kenkätelineeseen’. Älkää odottako, että oppi menee perille nopeasti. Joskus 17–18-vuotiaana kengät voivat mennä omalle paikalleen kerrasta.”
