Arkiaktiivisuudessa on varaa parantaa – Pirkkalan kunnan liikuntaneuvonnan asiakkaista jopa kolmannes on nuoria ja perheitä

Liikuntaneuvontaa saa myös ryhmämuotoisesti. Seuraavalle kurssille mahtuu vielä mukaan.

MATTI Pitkänen ei liikuntaneuvontaa tarvitse, sillä hän on käynyt säännöllisesti kuntosalilla jo useana vuonna. Se on pirkkalalaismiehen toinen liikuntaharrastus kävelyn lisäksi. ”Yritän pitää kunnostani huolta.”

LIIKKUMISEEN kannustamista tarvitaan paljon aikana, jolloin arkiaktiivisuus ei ole terveyden ylläpidon kannalta monilla riittävää. Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut kannustaa kuntalaisia aktiivisuuteen maksuttomalla liikuntaneuvonnalla.
Liikunnanohjaaja Olli-Pekka Toikkosen mukaan neuvonta pyrkii löytämään jokaiselle asiakkaalle sopivan liikuntamuodon, jonka ylläpitoon motivaatio ja jaksaminen riittävät siksi, että laji tai liikuntamuoto kiinnostaa tarpeeksi.

”Haluamme liikuntaneuvonnalla erityisesti tavoittaa kuntalaiset, jotka tarvitsevat eniten innostusta sekä tukea liikuntaan ja aktiivisuuteen. Niille, jotka haluavat jotakin uutta treenaamiseensa, on Pirkkalassa ja sen lähialueilla tarjolla hyviä mahdollisuuksia esimerkiksi yksityisillä kuntosaleilla.”

NEUVONNASSA kävi viime vuonna satakunta asiakasta. Heistä kolmasosa oli nuoria ja perheitä (32), kolmasosa 30-59-vuotiaita (36) ja loput yli 60-vuotiaita (35).

Valtaosa asiakkaista tulee liikuntaneuvontaan terveyskeskuslääkärin tai kouluterveydenhuollon lähettäminä.

”Lähetteellä liikuntaneuvontaan tulee kuntalaisia, joilla on jokin sairaus, ja jotka tarvitsevat tukea liikkumisen aloittamiseen.”

Lähetekäytäntö on ollut voimassa jo muutamien vuosien ajan. Toikkosen mukaan yhteistyö terveyskeskuksen ja kouluterveydenhuollon kanssa on toiminut hyvin. Neuvontaan voi varata myös itse ajan.

”Kun asiakas on motivoitunut aloittamaan liikunnan ja ottaa itse meihin yhteyttä, niin tällöin neuvonnassa usein kartoitamme vaihtoehtoja liikkua Pirkkalassa ja lähialueilla.”

Neuvonnan tapaamiset järjestetään vapaa-aikakeskuksella.

Hyvinvointialueen toiminnan alkamisen ei pitäisi vaikuttaa millään tavalla liikuntaneuvonnan järjestämiseen.

LIIKUNNANOHJAAJA Olli-Pekka Toikkonen pitää liikuntaneuvontaa matalan kynnyksen palveluna niille, jotka liikkuvat vähän tai joille liikkumisen aloittaminen on vaikeaa.

TOIKKONEN mieltää liikuntaneuvonnan roolin matalan kynnyksen palveluksi, joka voi olla ensimmäinen askel liikkumisen omaksumisessa osaksi arkea niillekin, joille liikunnan aloittaminen on vaikeaa.

Liikuntaneuvonnan pohja on arkiliikunnan korostaminen, jonka keskeinen viesti on, että jokainen pienikin askel merkitsee.
Arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus on perusta, jolle liikuntaharrastustenkin tulokset rakentuvat, Toikkonen muistuttaa.

Liikuntaneuvontaa saa myös ryhmämuotoisesti. Helmikuussa alkaa toista kertaa liikunnan starttikurssi diabetes- ja verenpainetautidiagnoosin saaneille. Kurssille mahtuu vielä muutama osallistuja mukaan.

Kurssi koostuu kuudesta kokoontumiskerrasta, jotka pidetään 8.2.-15.3. Aiheina ovat muun muassa kehonhuolto, kuntosaliharjoittelu, vesijumppa ja sykeharjottelu. Kurssilla käydään keskustelua ravinnosta. Jos asiakas haluaa, hänelle voidaan tehdä kehonkoostumusmittaus sekä kurssin alkajaiseksi että kuuden viikon periodin päättyessä.

”Ryhmäkokoontumisista saatava ohjaus on sovellettavissa itsekseen liikkuvalle myös”, Toikkonen sanoo.

Kurssille voi hakeutua mukaan liikuntaneuvonnan kautta tästä linkistä.