TAMPEREEN kouluissa, päiväkodeissa ja esiopetuksessa on varauduttu talven aikana mahdollisesti iskeviin sähkökatkoihin.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että sähkökatkoihin on varauduttu esimerkiksi hankkimalla varavirtalähteitä, pattereilla toimivia radioita, taskulamppuja sekä muita ”toiminnan turvaamiseksi tarkoitettuja aineita ja materiaaleja”.
SÄHKÖPULAN on ennakoitu voivan aiheuttaa tänä talvena ennakoituja tai ennakoimattomia sähkökatkoja.
Jos sähkökatko on ennakoitu ja kestoltaan lyhyt, pyrkii kaupunki järjestämään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen omissa yksiköissä tai keskittämään palvelut lähiyksiköihin. Samoin perusopetusta yritetään pitää mahdollisimman normaalisti ja lukujärjestyksen mukaisesti.
Jos sähkön jakeluun tulee pidempiä keskeytyksiä, yksiköissä arvioidaan erikseen, voidaanko opetusta ja muuta toimintaa järjestää vai ei.
SEKÄ lyhyiden että pidempien sähkökatkojen tapauksessa voi käydä niin, että varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintaa joudutaan supistamaan ja aukioloaikoja lyhentämään.
Lisäksi perusopetuksessa on mahdollista, että toimintaa järjestetään vain valoisaan aikaan ja ulkoilua painottaen. Aamu- ja iltapäivätoimintaa ei voida pidemmän sähkökatkon aikana järjestää, kaupunki linjaa.
MAHDOLLISISTA muutoksista tiedotetaan huoltajille sähköisten Evaka- ja Wilma-järjestelmien kautta niin kauan kun ne toimivat. Koulujen, päiväkotien ja muiden tilojen ulko-oviin voidaan myös kiinnittää paperisia tiedotteita.
Mikäli sähkönjakelua joudutaan Tampereella rajoittamaan, kierrätetään sähkökatkoja joko tunnin tai kahden jaksoissa eri puolilla kaupunkia. Rajoitusten on arvioitu olevan mahdollisia todennäköisimmin tammi- ja helmikuun pakkasjaksojen aikana.