Lempäälän joulupäivän ampumisesta epäilty vangittiin – Pirkkalassa kiinni otetulla miehellä aiempaa rikostaustaa

1990-luvulla syntynyt mies määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

LEMPÄÄLÄN ampumisesta epäilty mies on poliisille entuudestaan tuttu. Kuvituskuva.

PIRKANMAAN käräjäoikeus määräsi vangittavaksi miehen, jonka epäillään ampuneen yhtä henkilöä Lempäälässä joulupäivänä.

1990-luvulla syntynyt mies määrättiin vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Mies vangittiin 29. joulukuuta.

Miehen epäillään ampuneen yhtä ihmistä Lempäälän Mäyriässä asuintalon piha-alueella joulupäivänä 25. joulukuuta. 1970-luvun loppupuolella syntynyttä miestä ammuttiin keskivartaloon.

Hätäkeskus sai tiedon tapahtumasta, ja paikalle lähti useita poliisipartioita. Uhri kuljetettiin sairaalaan, mutta hän ei ole hengenvaarassa.

Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni myöhemmin samana iltana Pirkkalassa. Poliisi otti tuolloin kiinni myös toisen henkilön, joka on sittemmin päästetty vapaaksi.

UHRI ja epäilty ampuja olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

”Tässä vaiheessa epäillään, että kyseessä on ollut riitatilanne, mikä on sitten kärjistynyt”, sanoo rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista.

”Epäilty tekijä on poliisille tuttu. Hänellä on aikaisempaa rikoshistoriaa”, Luoto toteaa.

AMPUMISESTA epäilty mies on tuomittu vuonna 2018 Pirkanmaan käräjäoikeudessa seitsemän vuoden rangaistukseen huumausainerikoksesta Pirkanmaan suurimpiin kuuluvassa huumausainejutussa.

Ryhmä toi Suomeen Hollannista useita kymmeniä kiloja amfetamiinia muun muassa auton rakenteissa. Päätekijä sai 12 vuoden tuomion jutussa.

Lempäälän ampumistapauksen taustalla ei Luodon mukaan tässä vaiheessa epäillä olleen kyse huumausaineista.

MIEHEN käyttämän ampuma-aseen epäillään olleen laiton. Entä oliko epäilty mennyt uhkailemaan vai vakaana tarkoituksenaan ampua?

”Aina on syy siihen, miksi ase on kuljetettu johonkin paikkaan, mutta tämä on niitä yksityiskohtia, mitä pyritään selvittämään”, Jari Luoto sanoo.

Poliisi on kuulustellut kaikkia tapauksen osapuolia, myös uhria, joka on ollut sairaalahoidossa.

”Tutkinta on edistynyt ja kokonaisuus on hahmottunut, mutta nyt tutkinnan keskiössä ovat yksityiskohdat”, Jari Luoto sanoo.

Syytteen nostamisen määräpäivä on 23. helmikuuta.