ESIKOULUIKÄISESTÄ aina 21-vuotiaaksi asti Pirkkalassa asunut kirjailija Niina Repo kävi puhumassa Pirkkalan pääkirjastossa omasta kirjailijantyöstään ja vuosistaan Pirkkalassa. Tilaisuus oli osa Pirkkalan 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
”Täällä asuminen osui kohdallani sellaiseen ajanjaksoon, että tunsin silloin todella olevani elossa, enemmän kuin koskaan”, Repo muistelee.
Revon lapsuudenkoti oli Tommilankujalla, aivan Naistenmatkan alakoulun vieressä. Kadun asukkaat tunsivat toisensa hyvin.
”Se oli kuin kylämäinen tiivis yhteisö, jonka varrella minunkin kaikki ystäväni ja monet luokkatovereistani asuivat. Tämä johtui siitä, että meidät oli sijoitettu kouluihin ja luokille alueellisesti.”
Toisaalta en vielä silloin osannut ajatella asioita noin, vaan minua vähän hävetti tuo omakohtainen tarinani. Vasta myöhemmällä aikuisiällä olen käsitellyt asiat ja todennut noista vuosista, että ehkä sekin kauheus sitten lopulta kannatti kokea
LAPSUUDEN ja nuoruuden aika ei aina ollut helppoa.
”Oli myös hyvin vaikeaa, noihin vuosiin liittyi voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita ja koulukiusaamista”, Repo miettii.
Noista kokemuksista syntyi lopulta Revon esikoisteos, rankka kasvutarina, jota hän alkoi kirjoittaa vain 17-vuotiaana. Kannustajina toimivat äidinkieltä teknillisessä opistossa opettanut oma äiti ja Revon koulun äidinkielen opettaja.
”He saivat minut uskomaan omaan kirjoittamiseeni. Lopulta olin kirjoittanut kokonaisen käsikirjoituksen, joka sai nimekseen Pimeä huone. Lähetin sen eri kustantamoille ja WSOY tarttui siihen. He julkaisivat tämän esikoisteokseni, kun olin 21-vuotias.”
Kirja löi saman tien itsensä läpi ja sai valtavasti huomiota ja kehuja. Kiusaamiset ja rankat ajat kääntyivät näin lopulta voitoksi.
”Toisaalta en vielä silloin osannut ajatella asioita noin, vaan minua vähän hävetti tuo omakohtainen tarinani. Vasta myöhemmällä aikuisiällä olen käsitellyt asiat ja todennut noista vuosista, että ehkä sekin kauheus sitten lopulta kannatti kokea, syntyihän sen vuoksi ensimmäinen kirjani”, Repo hymyilee.
”Taiteilijan ammatti on siitä kiitollinen, että kaikki, mitä kokee, on käytettävissä materiaalina omassa luomistyössä.”
TUTKIMUKSEN mukaan esikoiskirjailijoiden keski-ikä on tällä hetkellä jo 36 vuotta. Keski-ikä on kohonnut monestakin syystä. Yksi on kirjailijan status, joka ei ole enää samanlainen kuin aikaisemmin.
”1990-luvulla oli paljon kaapin päälle nostettuja kirjailijoita, jotka olivat selviä brändejä. Heihin kuuluivat muun muassa Kari Hotakainen, Jari Tervo ja Eeva Kilpi. Enää kirjailijuutta ei pidetä yhtä haluttavana ammattina kuin aikaisemmin.
Sosiaalinen media ja Netflixin kaltaiset ohjelmakirjastot ovat vieneet paljon tilaa lukemiselta, eivätkä nuoret ole enää lukemisesta samalla tavalla kiinnostuneita kuin ennen.
”Kuitenkin kirjailijaksi tullaan juuri lukemalla ja kirjoittamalla paljon. Myös sitkeyttä tarvitaan. Mutta kyllä lahjakkaitakin kirjoittajia edelleen löytyy, itselläni on heitä Turun yliopistossa luovan kirjoittamisen opiskelijoina paljon.”
Muuttunut maailma on heijastunut myös kustannuskenttään. Lukijoiden määrä vähenee, vaikka julkaisutahti kasvaa. Äänikirjojen suosio on kohonnut koko ajan, mutta niistä kirjailijan saamat korvaukset ovat vaatimattomia.
”Voidaankin kysyä, miten kirjailija lopulta tulevaisuudessa pystyy ansaitsemaan elantonsa.”
MAAILMANLAAJUINEN pandemia-aalto, Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ovat saaneet Revonkin miettimään taiteen tehtävää nykymaailmassa.
”Koen, että taiteen merkitys korostuu nyt entisestään henkisellä puolella. Esimerkiksi dystopioiden kautta peilataan mahdollisia muita maailmoja ja tulevaisuuksia. Taide luo myös toivoa raskaiden aikojen keskelle.”
