OSTOSKESKUKSEN käytävillä on iltapäivän aikaan väkeä tulossa töistä ja menossa kauppaostosten jälkeen koteihinsa päivällisen laittoon. Kuljen muiden joukossa ja hiljennän seurakuntavaalien äänestyspaikan lähellä.
Huomaan siinä samassa, että äänestyksen suorittanut aikuinen on sillä tavalla tuttu, että tervehdimme.
Hän miettii hetken, katsoo silmiin ja sanoo: ”Meidän pojan rippileirin jälkeen olen alkanut miettiä tätä kirkkoa ja sen nuorisotoimea, että se on tärkeämpää kuin olisin koskaan voinut kuvitella ennen pojan riparia. Meillä kotona on kesän jälkeen kuultu niitä teidän lauluja ja yksi nuoren lemppareista on joku, jossa hän laulaa lujaa: Rakastettu on oikea nimesi …”
Tässä kohtaa juttuseurani herkistyy ja pahoittelee, ettei olisi koskaan voinut kuvitella etukäteen sitä, miten suuri muutos yläkouluikäisen nuoren elämässä voi yksi rippikoulu olla.
JUTTELEMME siinä kauppakeskuksen käytävällä hetken ja kuulen, miten tämä äiti on ollut ihmeissään poikansa innokkuudesta käydä ysiluokan ja urheiluharrastustensa lisäksi seuriksen nuortenilloissa. Vanhempi sanoo vielä, miten nuori on kotonaan kertonut syyn niihin seurakunnan nuortenilloissa käymisiinsä: kaverit ja oman riparin isoset sekä aikuiset.
Kun erkanemme omille teillemme, niin saan kuulla kiitokset rippileiristä ja nuorison kanssa tehtävästä työstä. Viimeisinä sanoinaan tuo rippikoululaisen äiti sanoo: ”Pojan riparin tähden tulin ja äänestin ekaa kertaa kirkkovaaleissa.”
Mietin tapaamistamme tässä kirkkovaalien alla ja huomaan, miten kirkossa tällä kertaa käytetyt mainostekstit ”Uskottu, toivottu, rakastettu” iskevät oivallisesti riparinuorten kokemuksiin.
Samalla muistelen yhtä salolaista pappia, joka aikoinaan puhui: ”Jumalalla ei ole meille ihmisille muuta nimeä kuin ”Ihminen, rakastettuni.”
